Suomen Liikennelentäjäliiton (SLL) ja Finnairin solmimalla rakenteita uudistavalla säästösopimuksella tähdätään lentotoiminnan kasvuun niin kapea- kuin laajarunkopuolella, kertoo SLL:n puheenjohtaja Sami Rolig. Aikaansaadut säästöt saattavatkin avata Finnairin ohjaamoihin uusia työpaikkoja. ”Kaikkiaan säästösopimus koostui useammasta elementistä. Mukana oli palkkaa suoraan leikkaavia sekä tuottavuutta nostavia ratkaisuja. Huomiota kiinnitettiin myös tulevien lentäjien työ- ja eläkeratkaisuihin”, avasi SLL:n puheenjohtaja Sami Rolig uutta sopimusta. Suomen Liikennelentäjäliitto haluaa olla pitkäjänteisesti mukana rakentamassa suomalaista Finnairia. Yhtiö on ensimmäisenä eurooppalaisena operaattorina vastaanottamassa uuden sukupolven Airbus A350-900 -koneita. Niiden ja nyt aikaansaadun säästösopimuksen avulla yhtiö pyrkii kaksinkertaistamaan Aasian-liikenteen tuottonsa vuoteen 2020 mennessä. Näkymät ennen maanantaina hyväksyttyä sopimusratkaisua eivät luvanneet hyvää suomalaislentäjien työllistymiselle. Vuoden 2009 jälkeen Finnairiin ei ole palkattu yhtään lentäjää vakituiseen työsuhteeseen vaan ainoastaan määräaikaisin sopimuksin. Säästösopimuksen kokonaisarvon kerrotaan olevan tavoitellut 17 miljoonaa euroa pysyviä, vuosittaisia säästöjä. Yhdessä haettujen säästöjen ja syyskuusta 2015 alkaen vastaanotettavien A350-koneiden myötä tähdätään kannattavaan kasvuun. Lentäjiäkin on tarjolla, sillä arvioiden mukaan suomalaisia liikennelentäjiä on työttömänä reilut 300. ”Lentäjät ovat perinteisesti kantaneet vastuuta mahdollistaakseen yhtiön selviytymisen lentoliikenteen kovasta kilpailusta. Nyt aikaansaatu ratkaisu oli pitkän työn tulos.”, Rolig kommentoi yli vuoden mittaista projektia, joka ratkesi vasta aivan viime metreillä. ”Uskomme Finnairin aloittavan lentäjien rekrytoinnin nyt tehtyjen ratkaisujen myötä”, kiteyttää Rolig tulevaisuuden näkymiä. Lue myös:
|
|||