Suihkumoottoreiden ominaiskulutus laski mutta kokonaispäästöt kasvavat nopeasti

Airbusin teknillisestä markkinoinnista vastaava johtaja John Blanchfield esitteli käyrää, jonka mukaan suihkumoottorien ominaiskulutus on pienentynyt 40 vuodessa 70 prosenttia suihkukoneiden pioneerista Boeing 707:stä nykyisiin Airbus-koneisiin. Matkustajalentokoneiden osuus ihmisen ilmakehään päästämästä hiilidioksidista on vaivaiset kaksi prosenttia. Nykyaikaisen matkustajakoneen ominaiskulutus on vain puolet edellisen sukupolven koneeseen verrattuna. Airbusin ympäristöasioista vastaava johtaja Philippe de Saint Aulaire myöntää lentoliikenteen kokonaispäästöjen kasvaneen nopeasti.

Kriitikot EU parlamentissa taas kertovat, että lentoliikenteen osuus kaikista kasvihuonekaasuista on jo kolme prosenttia. Lisäksi sen päästöt kasvavat nopeammin kuin minkään muun päästölähteen, vaikka Kioton prosessin tarkoituksena oli leikata päästöjä alle vuoden 1990 tason.