Suomi poistaa sisärajavalvonnan 31.1. - ulkorajaliikenteen rajoitukset jatkuvat 14.2. saakka

koronarokotetarkastusSuomen ja kaikkien Schengen-maiden väliseen liikenteeseen joulukuun lopulla palautettu sisärajavalvonta päättyy 31. tammikuuta. Myös Schengen-alueen ulkopuolisia EU-maita koskevat maahantulon rajoitukset poistuvat kokonaan 1.2. alkaen sisärajavalvonnan päättymisen vuoksi. Ulkorajaliikenteen rajoituksia sen sijaan jatketaan 14. helmikuuta asti.  Tartuntatautilain mukaiset vaatimukset ovat edelleen voimassa kaikille Suomeen saapuville matkustajille.

koronarokotetarkastus_3Kaikkia Suomeen saapuvia matkustajia koskevat kuitenkin tartuntatautilain mukaiset vaatimukset todistusten esittämisestä ja aluehallintovirastojen tekemät päätökset pakollisista terveystarkastuksista.

Matkustajalla pitää olla rokotustodistus tai todistus sairastetusta koronataudista tai negatiivinen testitodistus, joka on alle 72 tuntia vanha. Jos matkustajalla ei ole mitään edellä mainituista todistuksista, hänet ohjataan koronatestiin maahantulopisteellä.

Vaatimukset koskevat eräitä poikkeuksia lukuun ottamatta kaikkia vuonna 2006 tai sitä aikaisemmin syntyneitä henkilöitä.

Suomalaisten matkailijoiden tulee myös huomioida, että vaikka Suomeen pääsee ilman testiä, muilla mailla ja lentoyhtiöillä voi olla omia testivaatimuksia.


Ulkorajaliikenteen rajoitukset jatkuvat

raja_2020_1Sisärajavalvonnan poistuessa vaaditaan Suomeen EU- ja Schengen-alueen ulkopuolelta saapuvilta edelleen todistus täydestä rokotussarjasta tai alle kuusi kuukautta sitten sairastetusta koronataudista. Lisäksi vaaditaan todistus alle 48 tuntia vanhasta negatiivisesta covid-19-testituloksesta. Vaatimus koskee vuonna 2006 tai sitä aikaisemmin syntyneitä.

Todistuksia ei edellytetä Suomen kansalaisilta, Suomessa pysyvästi asuvilta ulkomaalaisilta, eikä henkilöiltä, joiden maahantulon perusteena on välttämätön syy kuten pakottavat perheasiat tai muut pakottavat henkilökohtaiset syyt.

Valtioneuvosto jatkoi maahantulon rajoituksia ulkorajaliikenteen osalta 14.2. asti.