(päivittynyt) Suuri tulipalo riehuu parhaillaan Jomo Kenyatta International Airport -lentoasemalla (HKJK) Nairobissa Keniassa. Aamulla viiden aikaan alkanut palo on keskeyttänyt liikenteen vilkkaalla lentokentällä. Tähän mennessä ei ole tietoa henkilövahingoista, mutta liikenne on keskeytyksissä. Palo alkoi saapuvien lentojen terminaalista ilmeisesti maahantulotarkastuspisteiden luota. Twitterissä julkaistujen kuvien mukaan rakennus on ilmiliekeissä ja savunmuodostus suurta. Syttymissyystä ei ole mitään tietoa. Kenya Airports Authorityn pelastusyksikköjen ohella sammutustyöhön osallistuu G4S-yhtiön ja Nairobin pelastuslaitoksen kalustoa. Kenya Airways kertoo, että sen henkilökunta ja kaikki asiakkaat ovat turvassa. Liikenne on toistaiseksi kokonaan keskeytyksissä. Koko ajan selvitetään, miten ainakin joitain lentoja pystyttäisiin operoimaan. Kahdeksan jo laskeutumaan ehtineen koneen matkustajat on saatu turvallisesti pois kenttäalueelta. Vaihtomatkustajat on viety hotelleihin Nairobiin, Ainakin yksi matkustajakone rullasi rahtialueelle, koska terminaali oli jo liekeissä sen laskeutuessa. Viisi lentoa on käännetty varakentälle Mombasaan Moi International Airportille. Viimeksi maanantaina Jomo Kenyattan liikenne keskeytyi, kun lentopolttoainetta kentälle tuovaan putkilinjaan tuli vika. Runsaasti lentoja jouduttiin perumaan. Jomo Kenyatta on Afrikan neljänneksi vilkkain lentoasema. Viime vuonna sen kautta kulki 6,55 miljoonaa matkustajaa. Kentällä on yksi kiitotie (06/24). Toinen on rakenteilla. Jomo Kenyatta International Airport on yhdistetty siviili- ja sotilaskenttä. Kuva tulipalosta: Twitter Videota palosta: AP
|
|||