Ruotsi valittiin ICAOn 36 jäsenen neuvostoon kolmivuotiskaudeksi 2016-2019. Pohjoismaat ovat pitäneet yhtä jo 1950-luvulta lähtien ja kierrättäneen neuvostopaikkaa. Seuraavalla kaudella on jälleen Suomen vuoro olla ehdokkaana. ICAO:n yleiskokouksessa 1. lokakuuta pidetyissä vaaleissa neuvostoon valittiin 23 jäsentä, joista Ruotsin lisäksi Euroopan unionista ovat Espanja, Irlanti, Iso-Britannia, Italia, Ranska ja Saksa. Muista maista valittiin Argentiina, Australia, Brasilia, Egypti, Etelä-Afrikka, Intia, Japani, Kanada, Kiina, Meksiko, Nigeria, Saudi-Arabia, Singapore, USA ja Venäjä. Loput 13 maata valitaan 4. lokakuuta. Ruotsin edustaja neuvostossa on nyt Heléne Jansson-Saxe. Neuvostoedustaja toimii samalla ICAO:n pääkonttorissa olevan pohjoismaiden ilmailuviranomaisten yhteisen Nordicao-toimiston johtajana. Suomen Liikenteen turvallisuusvirasto Trafin Samuli Vuokila toimii Jansson-Saxen varaedustajana. ICAOn Air Navigation Commissionissa (ANC) jatkaa pohjoismaiden edustajana islantilainen Einar Hedinsson. Pohjoismaat ovat kyenneet pitämään ns. rotaatiopaikkaa ICAO:n neuvostossa 1950-luvun alusta lähtien aktiivisella yhteistoiminnallaan. Ruotsia ennen neuvostossa oli Norja (2013-2016) ja Ruotsin jälkeen rotaatiovuorossa on Suomi (2019-2022). Trafin mukaan kyseisen rotaatiopaikan säilyttäminen on ollut yhä vaikeampaa maiden välisen kilpailun kiristyessä. Yleiskokouksen toimeenpaneva komissio toi mukaan esityksen, jonka mukaan neuvostoa laajennetaan neljällä paikalla. Air Navigation Commission paikkalukua korotetaan vastaavasti kahdella paikalla 21:een. Lisäykset edellyttävät peruskirjan eli Chicagon yleissopimuksen muuttamista. Neuvoston tehtäväksi annetaan tarvittaman muutoksen valmistelu. Lue myös:
|
|||