Finavia valitsi Turun lentoaseman alueellisen lentoasemaverkostonsa vuoden lentoasemaksi 2018. Valintakriteereinä korostuivat uudet reittiavaukset ja hyvä tuloskehitys. Turussa on onnistuttu rakentamaan menestyksekkäästi reittikysyntää yhteistyössä alueen sidosryhmien kanssa. "Turussa on tehty pitkäjänteisesti töitä kasvun ja uusien reittiavausten eteen. Alueella on tehty erinomaista yhteistyötä lentoliikenteen kilpailukyvyn parantamiseksi. Viime vuosina on avattu useita uusia yhteyksiä Eurooppaan, jotka ovat kääntäneet lentoliikenteen matkustajamäärät selvään kasvuun. Toimiva lentoasema ja hyvät yhteydet ovat tärkeitä alueen elinkeinoelämälle", sanoo alueellisesta lentoasemaverkostosta vastaava johtaja Jani Jolkkonen. "Taloudellisilla mittareilla katsottuna lentoaseman kehitys on ollut hyvää ja kannattavuus on noussut. Viime vuonna oltiin koko vuoden osalta lähellä positiivista käyttökatetta. Lentoasemalla on lisäksi panostettu kaupallisten palveluiden kehittämiseen. Erityisesti ravintolapalvelut saavat kiitosta matkustajilta ja päivittäisiltä lounasruokailijoilta. Ravintolassa tehtiin kesällä kaikkien aikojen kävijäennätys. Asiakastyytyväisyys ja henkilöstötyytyväisyys on Turun lentoasemalla hyvällä tasolla", jatkaa Jolkkonen. Finavia on panostanut Turun lentoasemaan. Vuonna 2015 Finavia investoi 14 miljoonaa euroa Turun lentoaseman peruskorjaukseen, joka on osaltaan mahdollistanut liikenteen kehittymisen. Silloin lentoaseman lentoliikennealueet sekä myymälä- ja kahvilatilat uusittiin täysin vastaamaan kasvavan lentoliikenteen tarpeita. Lentoaseman päällikkönä ja samalla Länsi-Suomen aluejohtajana toimii Juha Aaltonen. Turun lentoasema työllistää noin 30 Finavian työntekijää sekä lukuisia muita työntekijöitä kaupallisista palveluista lento- ja huolintayhtiöihin. "Vuoden lentoasema -tunnustus kuuluu kaikille Turun lentoasemalla työskenteleville, jotka ovat omalla panoksellaan mahdollistaneet hyvän kehityksen", sanoo Jolkkonen. Finavia on valinnut Vuoden lentoaseman jo 30 kertaa. Turun lentoasemalle valinta on osunut viimeksi vuonna 2011. Turku on Finavian kentistä kuudenneksi vilkkain Helsinki-Vantaan ja Lapin matkailulentoasemien jälkeen. Turun lentoaseman matkustajamäärä on kasvanut merkittävästi viime vuosien aikana, kun lentoyhteydet ovat monipuolistuneet. Vuonna 2019 uutena lentoyhtiönä aloitti Wizz Air, joka tarjoaa lentoja Turusta muun muassa suoraan Krakovaan ja Skopjeen sekä ensi kesänä Varsovaan ja Kutaisiin, Georgiaan. Muita operaattoreita ovat ainakin Norra ja Air Leap. Turusta lennetään reittilentoja Helsinkiin, Maarianhaminaan, Tukholmaan, Gdańskiin, Kaunasiin ja Riikaan. Lisäksi Turusta pääsee talvikaudella lomalennoilla Gran Canarialle ja Teneriffalle. Viime vuonna Turun lentoasema palveli yhteensä 369 432 matkustajaa, joka oli 10,7 prosenttia edellistä vuotta enemmän. Tärkeä osa Turun lentoaseman toimintaa on myös rahtiliikenne.
|
|||