Yhdysvallat on laajentanut jauhemaisten aineiden kuljetuskieltoa lentokoneiden matkustamoissa myös kansainvälisille lennoille, jotka saapuvat Yhdysvaltoihin. Yli 350 millilitran suuruiset jauhemäärät tulee 30. kesäkuuta 2018 alkaen kuljettaa ruumaan menevissä matkatavaroissa ellei niiden turvallisuutta voida varmistaa. Yhdysvaltain turvallisuusviranomainen TSA (Transportation Security Administrationin) on antanyt määräyksen, joka koskee Yhdysvaltoihin suuntautuvilla kansainvälisillä lennoilla kuljetettavia jauhemaisia aineita. Taustalla on vuoden 2017 heinäkuussa tapahtunut yritys räjäyttää matkustajakone Australiassa. Jauheet ovat olleet jo pitkään turvallisuusviranomaisten huolenaiheena niistä tehtävien kehittyneiden räjähdysaineiden vuoksi (Lue uutisemme aiheesta tämän jutun lopusta). Kesäkuun 30. voimaan tulleen määräyksen mukaan tilavuudeltaan yli 350 millilitran eli 12 unssin suuruiset jauhemaista ainetta sisältävät pakkaukset tulee laittaa ruumaan meneviin matkatavaroihin. Määräys koskettaa yhtälailla vauvatalkkia, maitojauhetta, mausteita, lisäravinteita ja meikkipuuteria sekä muita vastaavia jauheita. Käsimatkatavaroissa kuljetettavat jauhemaiset aineet saatetaan tarkastaa, ja jos lentokentän turvahenkilöstö ei voi tarkastuksessa varmistaa kyseessä olevan jauhemaisen aineen turvallisuutta, sitä ei voi ottaa mukaan koneen matkustamoon. TSA:n oman ohjeistuksen mukaan yli 350 millilitran kokoiset jauheet tulee asettaa läpivalaisua varten erilliseen laatikkoon. Aineita voidaan joutua tutkimaan myös tarkemmin joten Yhdysvaltalaisviranomainen suosittaa suurempien jauhemäärien kuljetusta ruumaan menevässä matkatavarassa. Mikäli aineen turvallisuudesta ei saada varmuutta ei sitä voi ottaa mukaan lentokoneen matkustamoon. Uusi kansainvälisiä lentoja koskeva määräys saattaa ruuhkauttaa lentoasemien turvatarkastuslinjoja eri puolilla maailmaa, kun aineita joudutaan tutkimaan tarkemmin. Suomesta Yhdysvaltoihin lentävä Finnair suosittaa matkustajilleen, että he sijoittaisivat yli 350 ml jauhetta sisältävät pakkaukset ruumaan meneviin matkatavaroihin. Näin vältytään jauhemaisien aineiden mahdolliselta hävittämiseltä. Menettely koskee 30. kesäkuuta alkaen siis myös kansainvälisiä lentoja, jotka saapuvat Yhdysvaltoihin. TSA on jo aiemmin kesällä 2017 ottanut vastaavan määräyksen käyttöön USA:n sisäisillä lennoilla ja sieltä ulkomailla suuntautuvilla lennoilla. Kanada otti vastaavan määräyksen käyttöön marraskuussa 2017. Jauheiden lisäksi lentomatkustajia koskevat käsimatkatavaran kanssa kulkiessa myös neste- ja aerosolirajoitukset. Pahimmillaan Yhdysvaltoihin saapuvilla lennoilla matkustavia on koskenut myös matkapuhelinta suurempien elektronisten laitteiden kuljetusrajoitukset. Lue myös:
|
|||