Entinen lentäjä Willie Walsh nousi kansainvälisen ilmakuljetusliitto IATA:n kahdeksanneksi pääsihteeriksi 76. IATA AGM-kokouksessa Genevessä. Paremmin British Airwaysin ja IAG:n johtopaikoilta tunnettu Walsh aloittaa tehtävässä huhtikuussa 2021. Irlantilainen Willie Walsh aloittaa IATA:n pääsihteerinä 1. huhtikuuta 2021. Hän seuraa tehtävässä vuodesta 2016 lähtien toiminutta Alexandre de Juniacia. Walsh on toiminut IATA:n johtokunnan jäsenenä vuosina 2005 -2018 Ilmailualalta Walshilla on kokemusta noin 40 vuotta, joista puolet lentäjänä ja puolet lentoyhtiöiden johtotehtävissä. Syyskuussa 2020 Walsh siirtyi eläkkeelle perustamansa lentoyhtiöryhmittymä IAG:n johtopaikalta. Sitä ennen hän johti British Airwaysia ja Aer Lingusia. IATA:n hallituksen puheenjohtajaksi Lufthansan Carsten Spohrin tilalle nousee JetBluen toimitusjohtaja Robin Hayes. "Kulunut vuosi on ollut haastava, mutta muistetaan ettei koronavirus estänyt meitä lentämästä. Olemme jatkaneet elintärkeiden palveluiden tarjoamista ja olemme olleet avainasemassa kuljettamassa terveydenhuoltoalan tarvitsemia kriittisiä suojavarusteita", sanoi Willie Walsh nimityspuheessaan. "Virus ei estänyt meitä ottamasta matkustajia koneisiimme, sillä olemme osoittaneet kykymme muuntua ja varmistaa asiakkaidemme ja henkilökuntamme turvallisuus ja me tiedämme heidän haluavan lentää kanssamme". "Heiltä on viety vapaus. Sitä ei vienyt virus vaan poliittinen vastustus ja tiettyjen hallitusten asettamat rajoitukset, jotka eivät ole sopeutuneet ja toteuttaneet oikeita toimenpiteitä, jotka olisivat mahdollistaneet melkein normaalin lentoliikenteen jatkumisen". "Aikanaan, kun Tony Tyler tuli IATA:n johtoon Giovanni Bisignanin jälkeen hän sanoi olevansa erilainen johtaja. Erilainen tyyliltään, mutta samoilla päämäärillä. Hän oli oikeassa. Alexandren siirtyessä johtoon hän ilmoitti ymmärtävänsä miten hallitukset toimivat, mutta hän ei ole tyytyväinen niiden tekemien toimien hitauteen. Hän myös muistutti olevansa liikemies ja tiesi miten lentoyhtiötä johdetaan". "Molemmat heistä halusivat samaa asiaa. He halusivat IATA:n menestyvän. Alexandre on tehnyt kovasti työtä tämän eteen ja tiedän, että hän jatkaa sitä maaliskuun loppuun saakka". "Tyylini johdossa tulee olemaan erilainen kuin se on ollut ennen minua. Olen myös liikemies ja ymmärrän miten eri hallitukset toimivat. Olen myös erittäin tyytymätön ja aiempaa kriittisempi sitä kohtaan miten hallitukset saavat asioita toteutettua tai mikä tärkeintä miten ne ovat epäonnistuneet näiden asioiden toteuttamisessa", totesi Walsh nimityspuheessaan. Vuonna 1945 perustetulla ilmakuljetusliitto IATA:lla on kaikkiaan 290 lentoyhtiöjäsentä 120 eri maassa. ASK:lla (Available Seat Kilometer) mitattuna IATA:n jäsenyhtiöt edustavat 82 prosenttia koko matkustajalentoliikenteestä. Finnairin edeltäjä Aero O/Y liittyi ilmakuljetusliittoon vuonna 1949, jolloin se sai lentoyhtiötunnuksen AY. Lue myös:
|
|||