Yhdeksän ihmistä on kuollut Sikorsky S-76B -helikopterin (N72EX) törmättyä vuoren rinteeseen sumuisisa olosuhteissa Los Angelesissa 26. tammikuuta 2020. Yhdysvaltain onnettomuustutkintavirasto NTSB on lähettänyt tutkijaryhmän paikalle. Turmahelikopteria operoi Island Express Holding Corp. Lentäjän lisäksi helikopterin kyydissä oli kahdeksan matkustajaa. Amerikkalaismedian mukaan turmassa menehtyi mm. NBA-koripallotähti Kobe Bryant. Helikopteri seurasi turman aikaan US 101 -tietä sumuisissa sääolosuhteissa. Flightradar24-palvelun julkistaman lentodatan mukaan helikopteri lensi alle 2000 jalan korkeudessa. Lennon viime vaiheissa tapahtui merkittäviä muutoksia helikopterin pystynopeudessa ja ilmanopeudessa. Sikorsky S-76 -helikopteri törmäsi lopulta vuoren rinteeseen Calabasissa. Kopteri tuhoutui maahansyöksyssä täysin. Osat levisivät laajalle alueelle. Yhdysvaltain onnettomuustutkintavirasto NTSB suorittaa turmatutkinnan. Myös kopterivalmistaja Sikorsky on ilmoittanut antavansa tukensa tutkintaan. Vuodesta 2015 lähtien helikopterivalmistaja Sikorsky on ollut Lockheed Martinin omistuksessa. Sikorsky tunnetaan erityisesti Black Hawk -helikopeiden valmistuksesta, mutta siviilipuolella yhtiön menestyneimpiä tuotteita on ollut juuri S-76-helikopteri, jolla operoidaan yli 40 maassa viidellä eri mantereella. Sikorsky S-76 -helikoptereita käytetään paljon VIP-kuljetuksissa, SAR-tehtävissä sekä potilaskuljetuksissa. Vuonna 1923 perustetun Sikorskyn helikoptereilla on vuodesta 1944 lähtien pelastettu noin kaksi miljoonaa ihmistä. Helikopterityyppi oli aikanaan käytössä myös Suomessa, jossa se oli osallisena yhdessä maamme pahimmassa helikopteriturmassa. Copterlinen Sikorsky S-76C+ (OH-HCI) -helikopteri syöksyi Suomenlahteen 10.8.2005. Turmassa menehtyi 14 ihmistä. Onnettomuustutkinnan mukaan Copterline-turmassa ohjaaja menetti S-76 -helikopterin hallinnan, koska irronnut metallipinnoite tukki pääroottorin ohjaustehostimen takaisinvirtauskanavat. Kopteri pyöri hallitsemattomasti ilmassa 13 kertaa ja putosi mereen upoten nopeasti. Tutkijalautakunnan mukaan Copterline-turman tapahtumaketjun alkaessa helikopterin ilmanopeus putosi lähelle nollaa ja lyhessä aikavälissä helikopteri nousi noin 200 jalkaa. Noin kymmenen sekuntia myöhemmin kopteri kääntyi laskuun vaihtelevalla pystynopeudella pyörien alaspäin jopa 3000 jalan minuuttivauhdilla. Copterline lensi matkustajalentoja Helsingin ja Tallinnan keskustojen välillä. Lue myös:
|
|||