Lentomatkustamien nostalgian maailmaan museoyleisön kuljettavat opastetut kierrokset ovat tarjolla maanantaista lauantaihin aina 8. elokuuta saakka. Opastuskierros alkaa aina kello 13.00.
Erikoisnäyttelyssa on luvassa tietoa mm. seuramatkailun voimakkaasta kasvusta ja Seutulan lentoaseman rakentamisesta, josta on kasvanut yksi Pohjois-Euroopan tärkeimmistä kansainvälisistä lentoasemista. Esillä on myös Suomen ensimmäinen vuonna 1009 perustettu matkatoimisto, josta muodostui vuonna 1923 Suomen Matkatoimisto Oy. Suomen Ilmailumuseo sijaitsee Helsinki-Vantaan lentoaseman alueella ja Aviapoliksen aseman välittämässä läheisyydessä. Se valtakunnallinen erikoismuseo, jonka kokoelmiin kuuluu sekä siviili- että sotilasilmailun esineistöä. Museon kokoelmissa on noin 80 lentokonetta sekä runsaasti muita ilmailuun liittyviä esineitä, kuten moottoreita, potkureita, mittareita, viestintävälineitä ja pienoismalleja.
Lue myös uutisemme erikoisnäyttelyn avautumisesta sekä Lokista asuntomessualueella:
|
|||