Blue1 vahvistaa asemaansa Suomen markkinoilla siirtämällä painopistettä Pohjolaan. Samalla jatkuu panostus myös vapaa-ajanmatkustukseen. Blue1:n reittikarttaan on 15. joulukuuta luvassa neljä uutta reittiä Kittilään: Kööpenhaminasta, Tampereelta, Turusta ja Vaasasta. Lue lisää » |
|||
Lue lisää » |
|||
Tähän menenssä Space-versiota on ladattu huimat 50 miljoonaa kertaa vain 35 päivässä, kertoi pelin suomalainen valmistaja Rovio tänään nettisivuillaan. Angry Birds Space olisi siten nopeimmin levinnyt mobiilipeli. Lue lisää » |
|||
Final 2012 on samalla Lentosotakoulun ohjaajaoppilaiden HW 2 -lentokoulutusohjelman mukainen päättöharjoitus, jossa testataan opiskelijoiden taitoja taktisessa suihkukonelentämisessä. Lue lisää » |
|||
Lue lisää » |
|||
Lue lisää » |
|||
Robinson R44 Clipper II -helikopterin lentoonlähtö epäonnistui lauantaina illansuussa Ruukissa. Kopteri oli noussut noin metrin korkeuteen, kun se putosi takaisin maahan ja kaatui. Tapauksesta kertoi ensimmäisenä Kaleva. Kopterissa oli yksi henkilö, joka ei loukkaantunut onnettomuudessa. Lue lisää » |
|||
Saksalainen talouslehti Handelsblatt uutisoi perjantaina Lufthansan kiistävän hankkeen käynnistymisen. Se olisi vain yksi mahdolliisista harkinnassa olevista konsepteista Euroopan liikenteen hoitamiseksi. Suomessa aiheesta kertoi ensimmäisenä Kauppalehti. Lue lisää » |
|||
Ensimmäinen Boeingin 787 Dreamliner yhtiön Etelä-Carolinan tehtailta on valmistunut ja festivaalitunnelmaan verrattavissa juhlissa oli paikalla lähes 7000 Boeingin työntekijää ja kutsuvierasta. Lue lisää » |
|||
Boeing kertoo China Easternin tilaavan kaksikymmentä 777-300ER-konetta. China Eastern tarvitsee koneet lisätäkseen kapasiteettia ja vastatakseen Aasian ja Tyynenmeren alueen kasvavaan kysyntään. Kauppa vaatii vielä Kiinan keskushallinnon hyväksynnän. |
|||
Lue lisää » |
|||
Lue lisää » |
|||
Lue lisää » |
|||
Lue lisää » |
|||
Tasavallan presidentti Sauli Niinistö lensi keskiviikkona 25. huhtikuuta ensimmäiselle Viron valtiovierailulleen maavoimien NH Industries NH90 -helikopterilla. Myös rouva Jenni Haukion piti osallistua Tallinnan matkaan, mutta hän joutui perumaan sen sairastumisen takia. NH90-kopterin oli alunperin tarkoitus noutaa presidentti aamulla virka-asunto Mäntyniemen rannassa olevalta helikopterikentältä. Lue lisää » |
|||
Lue lisää » |
|||
Lue lisää » |
|||
Lue lisää » |
|||
Finnairin kanta-asiakasohjelma Finnair Plus täyttää tänä vuonna 20 vuotta ja lanseeraa juhlavuoden kunniaksi uudet Lifetime-tasot Finnair Plus -asiakkaille. Finnair Plus Lifetime Gold tai Platinum -tasojäsenyyden saavuttaneet asiakkaat saavat jatkossa nauttia jäseneduista koko loppuikänsä. Lue lisää » |
|||
- « ensimmäinen
- ‹ edellinen
- …
- 653
- 654
- 655
- 656
- 657
- 658
- 659
- 660
- 661
- …
- seuraava ›
- viimeinen »