Boeing KC-46A Pegasus -ilmatankkeri ensilennollaan

Pegasus_1st_TOBoeing ja Yhdysvaltain ilmavoimat koelensivät onnistuneesti uuden KC-46A -ilmatankkauskoneen. Boeingin Paine Fieldiltä 25. syyskuuta tehty ensilento kesti reilut neljä tuntia. Kyseessä oli ilmatankkausvarustuksessa oleva KC-46A Pegasus -versio. Koneen perusversio 767-2C lensi ensi kertaa jo joulukuussa 2014.

Tankkeriversion ensilennolla Boeingin koelentäjät tekivät operatiivisia tarkistuksia moottoreiden toiminnalle sekä muille järjestelmille. Koelennon aikana käytiin 35 000 jalan maksimikorkeudessa. Koelennolla kerätty data analysoidaan tarkasti ennen seuraavaksi alkavaa koelentosarjaa.

”Ensimmäinen tankkerilento on iso askel koko ohjelmalle. Seuraavaksi aloitamme tankkauspuomin ja WARP-säiliöiden (wing aerial refueling pods) ohjauskokeet sekä aerodynaamiset virtauskokeet. Niiden jälkeen siirrytään KC-46 -koneen ensimmäiseen kohtaamiseen toisen sotilaskoneen kanssa”, kertoi Yhdysvaltain Ilmavoimien KC-46 järjestelmävastaava eversti Christopher Coombs.

”Nyt suoritettu koelento vahvistaa suunnan olevan oikea ja olemme aikataulussa seuraavaa vaihetta varten”, kertoi Boeingin KC-46 -tankkeriohjelman apulaisjohtaja Tim Peters.

Pegasus_on-apronOhjelman ensimmäisellä koneyksilöllä (EMD-1) eli ilman tankkerivarustusta olevalla 767-2C -koneella on koelennetty joulukuussa 2014 lähtien jo yli 150 lentotuntia. 767-2C -koelentokone on kaupallinen rahtikone, jota ei ole varustettu ilmatankkauskyvyllä.

KC46 on puolestaan ilmatankkausjärjestelmällä varustettu konetyyppi, joka käy läpi FAA:n ja sotilaspuolen tyyppihyväksyntäprosessit.

Ilmatankkeri perustuu Boeing 767-200ER -koneeseen, jonka runkoa on käytetty matkustaja- sekä rahtiliikenteessä. Ensimmäinen Boeing 767 teki ensilentonsa vuonna 1981.

MRTT_RAF_typhoon_tornado_cobhamYhdysvaltojen uuden ilmatankkauskoneen valinta oli jo vuonna 2008 päätymässä Airbus A330 -koneeseen perustuvaan MRTT-versioon (Multi Role Tanker Transport, kuvassa vasemmalla).

Silloisen EADS:n ja Northrop Grummanin yhteishanke tunnettiin ensin tyyppinimellä KC-30 ja myöhemmin USAF:n tunnuksella KC-45A. Lopulta monivaiheisen prosessin jälkeen päädyttiin kuitenkin kotimaiseen Boeingin koneeseen.

Osana vuonna 2011 saatua sopimusta Boeing rakentaa kaikkiaan neljä koelentokonetta. Niistä kaksi on 767-2C -koneita ja kaksi KC-46A-tankkerikoneita.

Yhdysvaltain Ilmavoimille valmistettava KC-46A -monitoimi-ilmatankkauskone kykenee toimimaan yhdessä liittolaisten sotilaskoneiden kanssa, jotka ovat yhteensopivia kansainvälisten ilmatankkausmenetelmien kanssa. Lisäksi koneella voidaan kuljettaa matkustajia, rahtia sekä loukkaantuneita.

Boeing valmistaa Yhdysvaltain Ilmavoimille kaikkiaan 179 KC-46 -konetta, joilla korvataan vanhentuvaa Boeing KC-135 Stratotanker -laivastoa. Kaikkiaan USAF:lla on 400 ilmatankkauskonetta.

Lue aiempia Lentoposti.fi -juttuja ilmatankkauksesta: