Wrightin veljekset Orville ja Willbur lensivät Pohjois-Carolinan Kitty Hawkissa tuolloin kaikkiaan neljä lentoa.
Ensimmäisen moottoroidun lennon yritykset aloitettiin jo 14. joulukuuta, mutta koneella ei tuolloin päästy ilmaan. Wrightin veljesten koneeseen vuonna 1903 suunnitteleman potkurin hyötysuhde oli huimat 82 prosenttia, kun nykyisten puisten potkureiden hyötysuhde on 85 prosenttia. Wright Flyer I:n 12-hevosvoimainen moottori oli valmistettu alumiinista ja polttoaineen syöttö tapahtui painovoimaisesti. Wright Flyerin kärkiväli oli 12,3 metriä ja se painoi noin 274 kiloa.
Maailman ensimmäinen kiinteäsiipisellä kalustolla operoiva lentoyhtiö perustettiin vuonna 1913. Kotimainen Finnair aloitti toimintansa Aero O/Y -nimellä 100 vuotta sitten vuonna 1923 ja ensimmäisestä operaatiostakin tulee kuluneeksi 100 vuotta keväällä 2024. Ensimmäistä 100 vuottaan ovat tähän mennessä juhlistaneet Finnairin lisäksi mm. Qantas, Lufthansa ja KLM. Myös Suomen Ilmavoimat on juhlistanut ensimmäistä 100 vuottaan. Joulukuun 16. päivänä 1936 eli 87 vuotta sitten tehtiin ilmailuhistoriaa myös Suomessa. Tuolloin VL Tuisku -koneella laskeuduttiin ensimmäisenä vastavalmistuneelle Helsinki-Malmin lentoasemalle. Kaupallisen ilmakuljetuksen seuraavan 100 vuoden alkutaivalta haastavat uuden entistä polttoainetehokkaamman ja ympäristöystävällisempien ratkaisuiden kehittäminen. Uudenlaiset moottorityypit, sähkö- ja vetylentokoneet sekä uudenlaiset uusiutuvat ja synteettiset polttoainetyypit tekevät tuloaan.
|
|||