Airbusin ja sen kumppaneiden teettämä tutkimus on antanut rohkaisevia tuloksia siitä, että eukalyptuspuista voidaan valmistaa biopolttoainetta lentoliikenteen polttoaineeksi. CRC:n (Future Farm Industried Cooperative Centre) julkaisemassa raportissa todetaan, että eukalyptuspuusta valmistettu biopolttoaine täyttää RSB:n (Roundtable for Sustainable Biomaterials) asettamat tiukat kestävän kehityksen vaatimukset. ASTM (American Society for Testing and Materials) puolestaan vahvistaa, että polttoaine soveltuu käytettäväksi kaupallisessa lentoliikenteessä. Tutkimus osoittaa, että jos kaikki Perthin lentokentältä lähtevät lennot hyödyntäisivät paikallisesti tuotettua, eukalyptuspuista valmistettua biopolttoainetta, niin lentoliikenteen päästöt vähenisivät noin 40 prosentilla. Kaksi vuotta kestäneessä tutkimuksessa on ollut Airbusin lisäksi mukana muun muassa lentoyhtiö Virgin Australia. ”Tutkimuksen tulokset ovat positiivisia ja ne vahvistavat Airbusin maailmanlaajuista strategiaa etsiä parhaita mahdollisia paikallisia ratkaisuja biopolttoaineiden kehittämiseen ja kaupallistamiseen. Lisäksi saadut tutkimustulokset innostavat vastaavanlaisten tutkimusten tekemiseen muiden biopolttoaineiksi soveltuvien tuotteiden saralla. Airbus on mukana maailmanlaajuisessa ohjelmassa, jonka tavoitteena on lentoliikenteen hiilineutraali kasvu”, Airbusin New Energies Programme Manager Frederic Eychenne sanoo. Eukalyptuspuusta valmistetun biopolttoaineen kestävä kehitys- ja elinkaarianalyysi sisältää arvion eukalyptuspuun kasvattamisesta ja puuston korjaamisesta sekä raaka-aineen muuntamisesta pyrolyysiprosessin avulla ilmailuliikenteen käyttöön. Eukalyptuspuu menestyy hyvin Australian vähäravinteisessa maaperässä, eikä sen viljely kilpaile veden tai ruuan tuotannon kanssa.
|
|||