Ethiopian Airlines Boeing 737 MAX 8 (ET-AVJ) -matkustajakone tuhoutui onnettomuudessa Etiopiassa sunnuntaiaamuna 10. maaliskuuta. Turmassa menehtyivät kaikki 157 koneessa ollutta. Ethiopian Airlinesin lento ET302 oli matkalla Etiopian Addis Abebasta Kenian Nairobiin. Turma tapahtui sunnuntaiaamuna kello 08.44 Bishoftun läheisyydessä noin 60 kilometriä Addis Abebasta. Boeingin lentomiehistö oli ilmeisesti ilmoittanut ongelmista lennonjohdolle ja pyytänyt lähestymistä takaisin lähtökentälle. Kone sai selvityksen siihen, mutta se ehti syöksyä maahan ennen paluuta. Paikalta saadun kuvan perusteella (otsikkokuvassa) Boeing tuhoutui. Kone oli noussut ilmaan Bolen kansainväliseltä lentoasemalta vain kuusi minuuttia aiemmin kello 8.38. Mukana oli lentoyhtiön tietojen mukaan 149 matkustajaa ja kahdeksan miehistön jäsentä. Matkustajat olivat 35 eri maan kansalaisia. Ethiopian Airlinesillä on viisi tällaista uutta Boeingia. Nyt tuhoutunut kone oli vain neljä kuukautta vanha ja sillä oli lennetty vasta noin 1200 tuntia. Kyseessä on toinen Boeing 737 MAX 8 -koneelle sattunut lento-onnettomuus. Tyypin uuden version ensimmäinen tuho sattui lokakuussa 2018, kun Lion Airin lento syöksyi mereen Indonesiassa alkunousun aikana. Tuolloin koneessa oli kohtauskulma-anturivika, joka antoi vääriä arvoja lennonhallintajärjestelmälle. Lentäjät menettivät koneen hallinnan. Taustalla vaikutti Boeingin uusi automaattinen MCAS-järjestelmä (Maneuvering Characteristics Augmentation System), jota lentäjät eivät osanneet kytkeä pois (lue lisää linkistä jutun lopussa). Ensimmäinen Boeing 737 MAX 8 toimitettiin asiakkaalle toukokuussa 2017. Kyseessä on jälleen uusi kehitysversio Boeing 737 -koneesta, joka teki ensilentonsa vuonna 1967. Lue myös:
|
|||