Toimitusjohtaja Mika Vehviläinen Finnairin yhtiökokouksessa tänään:
– Viime aikojen maailmantilanne ei voi olla vaikuttamatta myös Finnairiin. Arvioimme, että Japanin järkyttävä ja tuhoisa maanjäristys ja tsunami vaikuttavat lähiviikkoina ja kuukausina lentojen kysyntään negatiivisesti, sanoo yhtiön toimitusjohtaja Mika Vehviläinen tämänpäiväisessä yhtiökokouspuheessaan Helsingin Messukeskuksessa.
– Tällä hetkellä on kuitenkin mahdotonta arvioida, miten Japanin kriisi ja sitä seuraava toipuminen etenevät. Pidemmällä aikavälillä Japanin uudelleenrakentaminen vaikuttanee elvyttävästi toimialaamme. Jatkamme tilanteen ja sen vaikutusten seurantaa ja arviointia. Tällä hetkellä keskitymme kuitenkin Japanin auttamiseen lentämällä Japanin-kohteisiimme aikataulumme mukaiset lähes 20 lentoa viikossa ja toimittamalla katastrofialueelle humanitaarista apua. Näin autamme parhaiten japanilaisia tänä murheellisena aikana, Vehviläinen toteaa.
Toimitusjohtaja Vehviläisen mukaan Japanin tilanteen lisäksi myös öljyn hinnan voimakas nousu Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan tilanteen vuoksi vaikuttaa väistämättä Finnairin tulokseen vuonna 2011.
Finnairin tiedote