Finnairin lennot ja bussiyhteydet Tampereelta ja Turusta Helsinki-Vantaalle käynnistyvät 2. toukokuuta

NRR_cabin3Finnair täydentää aiemman ilmoituksensa mukaisesti Turun ja Tampereen lentoyhteyksiä Helsinki-Vantaalle 2. toukokuuta 2022 alkaen linja-autolla operoitavilla vuoroilla. Ne yhdistyvät Finnairin mukaan sujuvasti ja saumattomasti alkuillan lentojen aikatauluihin Helsinki-Vantaalla. Yhteistyökumppani Korsisaaren linja-autot käyttävät matkoilla 100 % biodieseliä, jonka myötä päästöt ovat lentomatkoja pienemmät. Finnairin osaomistusyhtiö Norran on määrä lentää 2. toukokuuta 2022 lähtien aamu- ja iltavuorot Helsinki-Vantaalla ATR 72-500 -koneilla.

Finnair kertoo, että linja-autoyhteyksien tavoitteena on vähentää Turun ja Tampereen reittien hiilikuormaa, ja samalla varmistaa sujuvat yhteydet jatkolennoille myös taloudellisesti kestävällä tavalla.

Norra_ATR_apron_1Finnairin Turun ja Tampereen lennot ovat olleet tauolla koronapandemian alkupuolelta keväästä 2020 asti. Finnairin oli aiemman ilmoituksensa mukaan määrä palauttaa aamun ja illan lentoyhteydet Tampere-Pirkkalaan ja Turkuun 27. maaliskuuta 2022 alkaen. Lennot alkavat Finnarin lippukaupan mukaan kuitenkin vasta 2. toukokuuta 2022.

Finnairin yhteistyökumppanina lentoyhteyksiä täydentävillä linja-autoyhteyksillä toimii kuljetusyritys Korsisaari. Liput bussikyytiin voi ostaa vain lentoyhteyteen liitettynä osoitteessa finnair.fi. Tampereen linja-autoyhteydet ovat jo myynnissä ja Turun linja-autoyhteydet tulevat myyntiin lähiaikoina.

keskiterminaali_bussitLinja-autoreitti kulkee Turun ja Tampereen lentoasemilta kaupunkien linja-autoasemille, ja sieltä Helsinki-Vantaalle ja takaisin. Korsisaari liikennöi vuorot laadukkailla linja-autoilla, jotka kulkevat 100 % biodieselillä.

”Lähdemme Korsisaarella innolla yhteistyöhön Finnairin kanssa. Olemme jo pitkään työskennelleet linja-autoliikenteen parissa ja haluamme olla oman alamme edelläkävijöitä. Yhteistyö Finnairin kanssa sopii hyvin strategiaamme ja tarjoaa mahdollisuuden kehittää uudentyyppistä joukkoliikennettä Suomessa. Meitä Finnairin kanssa yhdistää laatuvaatimukset ja halu vähentää liikenteen aiheuttamia päästöjä. Turun ja Tampereen linja-autoyhteyksiä tulemme liikennöimään EURO6 -luokan linja-autoillamme, jotka soveltuvat erinomaisesti pidempään matkustamiseen, tarjoten asiakkaille mukavat penkit ja tasaisen kuljetuksen”, sanoo Korsisaaren toimitusjohtaja Antti Korsisaari.

HUA_HELairport_ulkoa”Turun ja Tampereen aikaisen aamun ja myöhäisen illan lentoyhteydet palaavat aikatauluumme toukokuun alusta alkaen, mutta haluamme tarjota sujuvat yhteydet myös iltapäiviemme lennoille Helsinki-Vantaalta. Sujuva asiakaskokemus ja yhteyksien luotettavuus ovat olleet suunnittelussa keskeisessä roolissa. Vaihtoajat Helsinki-Vantaalla ovat tyypillisesti jatkoyhteydestä riippuen 60–90 minuuttia”, sanoo Finnairin liikennesuunnittelusta vastaava johtaja Perttu Jolma.

Linja-autoyhteydellä Helsinki-Vantaan lentoasemalle saapuvien käytössä ovat priority-lähtöselvitys ja -turvatarkastus, mikä mahdollistaa nopean siirtymisen jatkolennolle. Finnair myy esimerkiksi Tampere-Helsinki-Lontoo -reittiyhteyttä tunnin vaihtoajalla Helsinki-Vantaalla.

Lennolta linja-autoyhteyteen Helsinki-Vantaan lentoasemalla vaihtaessa asiakas saa ruumaan kirjatun matkatavaransa ensimmäisten joukossa. Finnair takaa sujuvat yhteydet myös liikenteen häiriötilanteissa.

Turun ja Tampereen lentojen aikataulutettu aika Helsinki-Vantaalle on 35 minuuttia, mutta varsinainen lentoaika on vielä lyhyempi, noin 25 minuuttia. Finnairin mukaan näin lyhyitä lentoja ei yleensä maailmalla lennetä kuin sellaisilla alueilla, joissa maasto on vaikeakulkuista ja lennoilla ylitetään esimerkiksi merialue tai vuoristoa. Linja-autolla matka-aika Tampereen ja Turun lentoasemalta Helsinki-Vantaan lentoasemalle on noin 2,5 tuntia.

HUA_tielahtotasolleFinnair toteaa, että eri liikennemuotoja tehokkaasti yhdistämällä matkustamisen hiilijalanjälki pienenee. Yhdensuuntainen linja-automatka tuottaa yli 1000 kiloa vähemmän hiilidioksidipäästöjä kuin yhdensuuntainen lento näillä reiteillä. Finnair kertoo myös, että sujuva, jatkoyhteyden takaava linja-autoyhteys tarjoaa mahdollisuuden vähentää hiilidioksidipäästöjä myös sellaisille asiakkaille, jotka muuten kulkisivat Helsinki-Vantaan lentoasemalle omalla autolla.

Euroopassa esimerkiksi Lufthansa tarjoaa Lufthansa Express Rail -palvelua yhdistäen jo 22 kaupunkia Frankfurtin lentoasemalle junayhteydellä.

Finnair on sitoutunut hiilineutraaliuteen vuonna 2045, ja eri liikennemuotojen yhdistäminen on yksi ratkaisu tähän tavoitteeseen pääsyyn.

Turun yhteyksien aikataulu toukokuusta 2022 alkaen:

  • Lento AY230 Turku – Helsinki 6.00–6.35
  • Linja-auto Turun lentoasema 12.25 – Turun linja-autoasema 12.55 – Helsinki-Vantaan lentoasema 15.00
  • Linja-auto Helsinki-Vantaan lentoasema 17.00 – Turun linja-autoasema 19.05 – Turun lentoasema 19.35
  • Lento AY229 Helsinki – Turku 00.05–00.40 


Tampereen yhteyksien aikataulu toukokuusta 2022 alkaen:

  • Lento AY270 Tampere – Helsinki 6.05–6.40
  • Linja-auto Tampereen lentoasema 12.25 – Tampereen linja-autoasema 12.55 – Helsinki-Vantaan lentoasema 15.00
  • Linja-auto Helsinki-Vantaan lentoasema 17.00 – Tampereen linja-autoasema 19.05 – Tampereen lentoasema 19.35
  • Lento AY269 Helsinki – Tampere 00.05–00.40

 Lue myös: