Finnairin Vauramo: Yhtiön asema ja tase ovat vahvimpien joukossa

Finnair_vauramo_Q2_2013_1Finnair onnistui 140 miljoonan euron säästöohjelman toteuttamisessa puoli vuotta etuajassa. Edessä on silti vielä paljon jälkihoitoa ja käynnissä on 60 miljoonan säästöohjelman läpivienti palkkatason alentamiseksi. Toimitusjohtajan mukaan Finnairin asema ja tase ovat maailman vahvimpien joukossa lentoyhtiöitä verratessa.

Finnairin Q2:n tulos oli toimitusjohtajalle pienoinen pettymys. Vaikka kasvu jatkui se ei ollut aivan toivottua luokkaa. Japanin jenin 26 prosenttia heikentynyt kurssi söi osansa tuloksesta. Positiivista oli kuitenkin yhtiön etuajassa valmistunut 140 miljoonan säästöohjelma, josta toimitusjohtaja kiitteli henkilöstöä.

"Kiitos koko Finnairin tiimille parin vuoden aikana tehdystä työstä. Kaikki osa-alueet eivät tosin vielä saavuttaneet tavoitteita", kommentoi Finnairin toimitusjohtaja Pekka Vauramo yhtiön tulosjulkistustilaisuudessa.

"Kannattavuuden kohentamista jatketaan edelleen ja säästöjen lisäksi haetaan käsi kädessä myös kasvua".

Säästötavoitteesta jäi vajaaksi huoltotoiminta, joka saavutti 80 prosenttia säästöistä, henkilöstö saavutti 68 prosenttia ja maapalvelut 80 prosenttia tavoitteesta. Kustannussäästöohjelman toteutuminen on välttämätöntä tulevaisuuden kannalta. Kannattava kasvu mahdollistaisi myös lisätyöpaikat.

Vauramo ei halua nostaa mitään lentoyhtiötä yli muiden mutta toteaa kansallisten yhtiöiden olevan katoamassa. Valtionomistajan osuuden vähentäminen on hänen mukaansa kuitenkin eduskunnan asia.

"Finnair on lentoyhtiöiden parhaimmistoa ja sen aseman sekä tase ovat maailman vahvimpien joukossa", sanoo Vauramo.

Finnairin omavaraisuusaste on 32,7 prosenttia ja varoja on käytettävissä noin 425 miljoonaa euroa.


Verkostoa kehitetään jatkuvasti

Finnair_planesUudet kohteet Tel Aviv, Xian ja Hanoi ovat vetäneet matkustajia odotetusti. Xian ja toukokuussa 2012 avattu Chongqing ovat kohteina ensimmäiset maakuntapääkaupungit joiden avulla saadaan tärkeää tietoa aasianliikenteen toisen vaiheen kasvua varten.

Matkustajamäärät ovat kasvussa niin Aasiassa, kuin Euroopassakin. Erityisesti kasvussa on vapaa-ajan matkustus. Koneisiin tulee koko ajan matkustajia uusilta asiakassegmenteiltä. Kiinassa joka päivä noin 70 000 ihmistä tekee ensimmäisen lentomatkansa.

"Vuosien 2011 ja 2012 aikana kiinalaisten tekemissä ulkomaanmatkoissa oli 40 prosentin kasvu", valottaa Vauramo tulevaisuutta.

"Uusia ylilentolupia otetaan ilolla vastaan", Vauramo kiteyttää kasvutilannetta.

Markkinaympäristö nähdään edelleen haastavana ja öljyn hinta tulee säilymään korkealla. Finnairin matkustajakysyntä kasvoi merkittävästi ja samaan aikaan kapasiteetin lisäykset olivat maltillisia. Rahtikysyntä alkoi elpyä kesäkuun aikana.

"Rahdinkuljetus, jonka kasvu on usein merkki parempaan suuntaan kulkemisesta on antanut positiivisia signaaleja.Vielä ei tiedetä sen kantavuutta", kertoo Vauramo.

Vauramo kertoo Flybe yhteistyön toimivan hyvin ja sen kanssa ollaan lähes asetetuissa tavoitteissa. Nyt on tarkoitus alkaa vahvistaa Finnairia sisältäpäin.

Euroopan liikenteessä on panostettu verkoston suunnitteluun ja koneiden käyttöä on saatu parannettua. Yhtiön matkustajakäyttöaste oli heinäkuussa 86,5 prosenttia. Monilla eri asioilla varmistellaan koneiden lentäminen täysinä.

Kapasiteetti tulee vastaan, kun tavoitteena on Aasian liikenteen liikevaihdon kaksinkertaistaminen vuoteen 2020 mennessä. Finnair vastaanottaa vuodesta 2015 alkaen 11 Airbus A350 XWB -konetta. Lisäksi olemassa on optiot kahdeksaan koneeseen.

Uusi kone tuo lisää kilpailuetua, kun kapasitetti lisääntyy 18 prosentilla 270 matkustajapaikasta noin 310-320 paikkaan. Kustannukset laskevat istuinta kohti arviolta 30 prosenttia A340-koneisiin verrattuna.

Helsinki-Vantaan lentoasema alkaa käydä pieneksi kasvaville laajarunkokonemäärille. Nykyisin tarjolla on 12 matkustajasiltaa. Finnairin viidentoista laajarunkokoneen laivaston lisäksi non-shengen alueelta tulevia laajarunkokoneiden operaattoreita ovat Chicagoon operoiva American Airlines sekä Tokioon lentävä Japan Airlines.


Kustannussäästöjä haetaan henkilöstöltä

Syksyn työehtosopimusneuvotteluissa tullaan hakemaan kustannussäästöjä mutta kyseessä ei ole perinteinen yt-menettely vaan säästöjä haetaan muilla keinoin.  Tavoitteena on ensisijaisesti työaika- ja palkkarakenteita uudistamalla saavuttaa taso, joka vastaa alan markkinapalkkoja ja -kustannuksia.

Finnair on alan suurin ja vanhin työnantaja Suomessa ja Vauramon mukaan nyt aletaan karsia vanhojen aikojen jäänteitä sopimuksista. Esimerkkinä mainitaan, että Finnairissa on noin 500 erilaista palkanlisää.

"Ne aiheuttavat vaikeuksia jopa palkanmaksussa", toteaa Vauramo.

Finnair ulkoisti palkanmaksunsa Zalarikselle marraskuussa 2012 ja yhtiö on ollut kevään ja kesän 2013 aikana esillä palkanmaksuongelmien takia.

Finnair_vauramo_Q2_2013_3Tulevien työehtosopimusten neuvotteluissa lähdetään hakemaan IAU:n osa-alueelta kahdeksan miljoonan euron säästöjä, lentäjiltä 17 miljoonan euron säästöjä, matkustamohenkilökunnalta 18 miljoonan euron säästöjä. Muut henkilöstöryhmät ja toimet kohtaavat 17 miljoonan euron säästötarpeen.

"Sopimuskenttä on kovin erilainen lentäjiä edustavan SLL:n ja lentoemäntiä ja stuertteja edustavan SLSY:n kanssa", kertoo Vauramo.

Alalla on yleissitova työehtosopimus, mutta se ei ole käytössä millään yhtiöllä. Kaikilla on omia yrityssopimuksia ja lisäpöytäkirjoja.

Huoltojen osalta kartoitetaan vaihtoehtoja ja pienistä asioista saadaan isoja puroja. Yhtiö kilpailuttaa kapearunkokoneiden raskashuoltoja ja niitä tehdään eri puolilla maailmaa vapaiden aikojen perusteella.

Säästöjä tullaan etsimään organisaation kaikista osista ja ne koskevat kaikkia henkilöstöryhmiä. Esillä ovat palkkarakenne, palkanlisät, hotelli- ja kuljetuskustannukset sekä työaikamallit.

"Talossa on hyvä kustannustietoituus ja henkilökunnalla on varmasti hyvä ymmärrys asioista. En kuitenkaan vähättele haastetta", sanoo Vauramo.

"Palkkapusseilla käydään ja lisien viidakko tullaan käymään läpi".

Toimitusjohtaja Vauramon mukaan suunnitelmissa ei ole uusia säästöohjelmia mutta kustannustasosta on pidettävä huolta jatkossakin.

Lue myös: