Ilmailumuseon uusi Hylyistä helmiksi -näyttely tutustuttaa lentokoneen konservointiin

IMY_Haukka_1Ilmailumuseoyhdistys ry juhlistaa 45-vuotista toimintaa Suomen Ilmailumuseossa järjestettävällä erikoisnäyttelyllä Hylyistä Helmiksi - Lentokoneiden entisöintiä Suomessa. Helatorstaina 29. toukokuuta avautuva näyttely tarjoaa yleisölle näköalapaikan lentokoneiden konservointiin ja Suomen ilmailuhistoriaan.

IMY_Haukka_2Ilmailumuseoyhdistyksen 45-vuotisjuhlanäyttely kertoo vapaaehtoistyöstä ilmailuhistorian tallentamisessa sekä sen tuloksista ammattimaista entisöinti- ja konservointityötä unohtamatta. Näyttely on rakennettu historiallisen Haukka -koneen ympärille ja erikoisuutena on koneen konservointi näyttelyaikana.

Näyttelyn avasivat Ilmailumuseoyhdistyksen puheenjohtaja Janne Salonen, Haukka -koneen konservoinnista vastaava Lassi Karivalo ja yhdistyksen kunniapuheenjohtaja Ben Björkqvist.

Ilmailumuseoyhdistyksen Tiistaikerho on konservoinut Haukkaa vuodesta 2012 alkaen. Kone tulee valmistumaan 6. tammikuuta 2015 päättyvän näyttelyn aikana. Parhaillaan työnalla on koneen ylätasosiipi ja kiinnikkeet, jotka tulevat moottorin ohella olemaan valmiita asennukseen syksyn 2014 aikana.

IMY_Haukka_4Työn edistymistä pääsee seuraamaan näyttelyn aikana, sillä konservointia tehdään myös näyttelytilassa. Kiinnostuneilla on myös mahdollisuus päästä osallistumaan konservointiryhmän työhön, jossa korjataan vaurioita ja rakennetaan puuttuvia osia ajanpatina säilyttäen.

Näyttelyssä esitellään Haukan historian lisäksi konservointityötä ja esillä onkin mm. vaikuttavia "ennen ja jälkeen" -kuvia projektin eri vaiheista. Näyttelytiloissa esitellään myös puolituntista dokumenttia "Miksi Suomessa ei ole ilmailumuseota". Dokumentin tekijä on ilmailutoimittaja Erkki Tiihonen ja se on valmistunut YLE TV2:n ohjelmistoon vuonna 1969.


Suomalaishävittäjä jäi toiseksi

Kotimainen I.V.L. D.26 Haukka I -hävittäjä, historiallisesti merkittävä kone monessakin suhteessa. Vuonna 1927 Haukka kilpaili kotimaisena hävittäjäprototyyppinä ensimmäisen ja viimeisen kerran tasapäisesti ulkomaista vaihtoehtoaan vastaan.

IMY_Haukka_3Suomenlinnassa sijainneesta Ilmailuvoimien lentokonetehtaasta valmistuneen Haukka I -koneen prototyypin lisäksi valmistui kaksi Haukka II -konetta, joista toinen tuhoutui jo 30-luvulla. Toinen Haukka II -kone on esillä Hallinportin ilmailumuseossa Jämsän hallissa.

Projektin tavoitteena oli rakentaa hävittäjä ilmavoimien käyttöön. Kaksitasoinen ja pääosin puurakenteinen Haukka I oli aikanaan edistyksellinen kone vanerikuorirakenteisine runkoineen ja vaneripinnoitettuine siipineen.

Haukan historia ja lentoura jäivät edistyksellisyydestään huolimatta lyhyiksi, sillä ilmavoimat valitsi koneekseen jo sarjavalmistuksessa olleen brittiläisen Gloster Gamecock Mk II -koneen, joka tunnetaan myös nimellä Kukko.
 

Vankkaa entisöintiosaamista

Konetta näyttelyssä rakentava Tiistaikerho -nimellä kulkeva entisöinti- ja konservointiryhmä aloitti toimintansa jo vuonna 1972 Lauantaikerhon nimellä. Nykyinen nimi tuli käyttöön 1980-luvulla. Noin 50 henkilöstä koostuva joukko on entisöinyt tai konservoinut historiansa aikana jo 15 lentokonetta tai lentokoneen runkoa. Itse Haukka I -koneen konservointiin osallistuu tiiviisti noin 15 hengen ryhmä.

IMY_Haukka_5"Tiistai kerhoon mahtuu mukaan. Into ja halu riittää, sillä lopun oppii yhdessä muun ryhmän kanssa", kertoo Ilmailumuseoyhdistyksen puheenjohtaja Janne Salonen.

"Toimintaa on tiistai aamupäivien lisäksi myös keskiviikkoiltaisin kokoontuvassa keskiviikkokerhossa",jatkaa Salonen.

Tiistaikerhon syyskausi alkaa 19. elokuuta 2014 mutta tiedossa kuitenkin on, että kaikki eivät malta pysyä poissa entisöimistilasta kesälläkään.

Entisöintiryhmillä on Haukan lisäksi työn alla myös Vihuri VH25 ja VL Myrsky.

IMY: Tiistaikerhon blogi Se mikä puuttuu, se tehdään  

Lue myös: