Iso-Britannia vastaanotti ensimmäisen Boeing P-8A Poseidon -meritoimintakoneen

RAF_poseidonEnglannin kuninkaalliset ilmavoimat (RAF) vastaanotti ensimmäisen uuden Boeing P-8A Poseidon MRA1 Mk.1 -meritoimintakoneen (ZP801). Erityisesti venäläisten sukellusveneiden havainnointiin käytettävä "Pride of Moray" -nimen saanut koneyksilö laskeutui Skotlannin pohjoisosissa sijaitsevaan RAF:n Kinloss Barracksin tukikohtaan 4. helmikuuta.

RAF:n uusin sukellusveneen metsästäjä eli P-8A Poseidon -meritoimintakone saapui ensimmäistä kertaa Englantiin 4. helmikuuta 2020. Kyseessä on RAF:n ensimmäinen kaikkiaan yhdeksästä tilatusta Poseidonista.

Ne ovat osa noin kolme miljardia Englannin puntaa maksavasta hankkeesta, joka nostaa Ison-Britannian suorityskykyä erityisesti meritoiminnassa.

Boeing 737-800ERX -matkustajakoneeseen pohjautuva Poseidon on osa Britannian puolustusjärjestelmää sekä NATO:n Pohjois-Atlantin operaatioita ja toimii yhdessä Yhdysvaltain sekä Norjan Poseidon -koneiden kanssa. 

RAF_poseidon_landingUusilla koneilla halutaan vastata venäläisten sukellusveneiden aiheuttamaan kasvavaan uhkaan pohjoisilla merialueilla. Niiden toimintamäärät ovat RAF:n mukaan palaamassa kylmän sodan ajan tasolle. Samaan aikaan myös Kiina on investoinut kovasti jäänmurtokykyisiin aluksiin ja pääsyyn arktiselle toiminta-alueelle.

Ensimmäisen koneen saapumista mainostettiin näyttävästi myös sosiaalisessa mediassa. RAF jakoi kiinnostuneille kartalta osoitettuja paikkoja, joista saapuvan koneen näkisi parhaiten sekä ilmoitti kellonajat koska se saapuu. Tarjolla oli myös suora nettilähetys

Ensilentonsa ZP801 teki Boeingin Rentonin kentältä heinäkuussa 2019. Koneen RAF vastaanotti Yhdysvalloissa jo loppuvuodesta 2019.

 P-8A Poseidon korvaa Britannian Hawker Siddeley Nimrod -koneet, jotka poistuivat käytöstä jo vuonna 2011. Vanhojen koneiden kehittäminen uusiksi Nimrod MRA4 -versioiksi osoittautui hankalaksi ja hinta nousi. Sen myötä konemäärää jouduttiin rukkaamaan pienemmäksi ja lopulta hanke peruttiin.

Suorituskykypuutetta on tähän saakka paikattu muiden tarjomilla kyvyillä. Poseidonit tilattiin vuonna 2016. Nyt saatu kone palauttaa Britannian kyvyn entiselleen ja kenties sitäkin paremmaksi.

Poseidon on varustettu eri lentokorkeuksilla toteutettaviin laaja-alaisiin valvontatehtäviin. Sen sensorivarustuksella voidaan kartoittaa ympäristöä laajasti niin pinta-alusten, kuin sukellusveneiden etsintää ajatellen. Toiminta-aikaa voidaan jatkaa merkittävästi, koska Poseidon voidaan tankata ilmassa.

Varustukseen kuuluu myös ns. kuuntelu- eli sonopoijuja, jotka pudotetaan koneesta mereen. Ne välittävät havaitsemansa tiedot takaisin lentokoneeseen. Aseistuksen osalta Poseidonin valikoimassa on Harpoon ilmasta-merelle -ohjuksia sekä Mk 54 -torpedoita sukellusveneiden, että pinta-alusten torjuntaan.

Kaikki Britannian yhdeksän Poseidonia on määrä toimittaa RAF:lle vuoden 2021 loppuun mennessä. Täysi operatiivinen kyky koneilla on määrä saavuttaa Lossiemouthissa vuoden 2024 aikana. Ensivaiheessa koneilla operoidaan Kinloss Barracksissa kunnes Lossiemouthin tukikohdan kiitotie saadaan kunnostettua.

 P-8A Poseidon koneita ovat tilanneet Yhdysvaltain merivoimat eli US Navy, Englannin kuninkaalliset ilmavoimat, Intia, Norja, Uusi-Seelanti ja Etelä-Korea.

Lue myös: