Valtioneuvosto on 30. marraskuuta 2017 nimittänyt Liikenteen turvallisuusvirasto Trafin pääjohtajaksi varatuomari Mia Nykoppin. Nykoppin vuoden mittainen toimikausi alkaa 1. tammikuuta 2018. Trafin nykyinen pääjohtaja Kari Wihlman siirtyy Liikenneviraston pääjohtajaksi vuoden 2018 alusta. Mia Nykopp toimii tällä hetkellä Trafissa liikennejärjestelmä ja kehittäminen -toimialan johtajana. Tätä ennen hän on työskennellyt johto- ja asiantuntijatehtävissä sekä Trafissa että sen edeltäjävirastossa Ajoneuvohallintokeskuksessa vuodesta 2001. Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi on liikennejärjestelmän sääntely- ja valvontatehtävistä vastaava hallinto- ja turvallisuusviranomainen. Virasto edistää liikenteen turvallisuutta ja kestävää kehitystä liikennejärjestelmässä sekä tuottaa liikenteen viranomaispalveluja. Trafin henkilöstömäärä on noin 550. Liikenne- ja viestintäministeriö on käynnistänyt hallinnonalansa virastouudistuksen. Siinä Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi ja Viestintävirasto sekä Liikenneviraston viranomaistehtävät yhdistetään yhdeksi virastoksi. Uudet organisaatiot aloittavat 1. tammikuuta 2019. Uudistuksen tavoitteina on mm. parantaa asiakaspalvelua, varautua toimintaympäristön muutoksiin sekä parantaa tuottavuutta. Lue myös:
|
|||