Patria solmi Leonardon kanssa sopimuksen Norjan AW169-poliisihelikoptereiden huolloista

AW169_Norway_PolicePatria on allekirjoittanut sopimuksen Leonardo Helicoptersin kanssa Norjan poliisin uusien AW169-helikoptereiden huollosta, korjauksista ja ylläpidosta. Työt toteutetaan Oslossa, Gardemoenin lentokentällä. Sopimus on tehty 10 vuodeksi. Norjan poliisi sai ensimmäiset uudet AW169-helikopterit käyttöönsä kesäkuussa 2019.

 

“Tämä sopimus on meille strategisesti merkittävä. Sen myötä saamme uuden konetyypin huollettavaksemme ja laajennamme jo entuudestaan toimintaamme Norjassa. Samalla syvennämme yhteistyötä Leonardon kanssa. Toiminta Norjan poliisin helikoptereiden parissa on hyvää jatkumoa viranomaisille tarjottavasta huoltopalvelusta, mehän olemme huoltaneet Ruotsin poliisin helikoptereita jo vuodesta 1964”, toteaa Jukka Holkeri, Patrian International Support Partnerships -liiketoiminnan johtaja.

Norjan poliisille tilattiin vuonna 2017 kolme AW169 -helikopteria ja sopimus sisälsi myös optiot kolmeen lisäkopteriin. Ensimmäiset kaksi uutta AW169-helikopteria toimitettiin Osloon Gardemoeniin 12. kesäkuuta 2019. Kolmas kopteri on määrä toimittaa Norjaan vielä kuluvan kesän aikana.

Tilauksen yhteydessä osapuolet sopivat 10 vuoden huoltosopimuksesta, joka siis nyt siirtyy Patrian vastuulle. Helikopteri-investoinnin arvo on noin 32 miljoonaa euroa ja operointi- sekä huoltokulut mukaanlukien hankkeeseen investoidaan 10 vuoden aikana reilut 69 miljoonaa euroa.

AW169-helikopteri mahdollistaa Norjan poliisille toiminnan kehittämisen ja valmiuden erilaisten uhkien varalta, kuten terrorismi ja muu rikollinen toiminta. Joustavasti eri rooleihin muutettavalla kopterikalustolla kyetään valvonta, tarkkailu ja erikoisoperaatioihin sekä joukkojen kuljetuksiin.

 Norjan poliisin helikopterit pystyvät kuljettamaan kuusi henkilöä miehistön lisäksi. AW169:llä saavutetaan myös aiempaa suurempi toimitasäde. Uuden kopterin toimintasäde on 470 kilometriä. Nykyisillä edelleen käytössä olevilla EC 135 -helikoptereilla Norjan poliisi on operoinut jo 15 vuotta.

Patria on jo luotettu helikoptereiden huoltaja Norjassa. Patria ja Norjan puolustuslogistiikkalaitos (NDLO) allekirjoittivat sopimuksen vuonna 2017 Norjan puolustusvoimien NH90-helikoptereiden huollosta Bardufossissa. Sopimus oli kaksivuotinen ja se sisälsi optioita. NDLO on jatkanut sopimusta vuodella huhtikuusta 2019 eteenpäin.

Patrialla on myös ollut sopimus Norjan Bell 412 -helikoptereiden huollosta vuodesta 2001 lähtien ja AIM Norway, joka on puoliksi Kongsbergin ja Patrian omistama yhtiö, huoltaa Norjan AW101-pelastushelikoptereita.

Lue myös: