Petri Pitkänen Suomen Lentäjäliiton turvatoimikunnan puheenjohtajaksi

FPA_Petri_PitkanenSuomen Lentäjäliiton uudeksi turvatoimikunnan puheenjohtajaksi on valittu liikennelentäjä Petri Pitkänen. Nykyisen puheenjohtajan Hannu Korhosen kausi päättyy vuodenvaihteessa. Suomen Lentäjäliiton Turvatoimikunta on lentoturvallisuuselin, joka koostuu aktiivisesti lentävistä asiantuntijalentäjistä.

”Turvatoimikunnalla on keskeinen rooli lentoturvallisuuden parantamistyössä. Toimimme kansainvälisesti esimerkiksi lentäjien kattojärjestö IFALPAssa ja Euroopan tasolla ECA:ssa sekä osallistumme keskusteluun Trafin, EASAn ja ICAOn kanssa. Pidän lentoturvallisuuden parantamista tärkeimpänä asiana tulevassa tehtävässäni,” toteaa tammikuussa aloittava puheenjohtaja Petri Pitkänen.

Turvatoimikunnan tavoitteena on lentoturvallisuuden kehittäminen Suomessa lentäjien ammattitaitoa hyödyntäen. Se ei ota  kantaa taloudellisiin tai edunvalvontakysymyksiin, vaan pysyy niiden ulkopuolella.

”Lentäjät ovat jokapäiväisessä työssään aitiopaikalla näkemässä ilmailun turvallisuushaasteita koko ilmailun tuotantoketjussa. Lentäjillä on myös  aito halu, kiinnostus ja asiantuntemus tehdä ilmailusta turvallisempaa ilman kustannusoptimointia tai vastuualueiden raja-aitoihin pysähtymistä”, sanoo Pitkänen.

”Suomen Lentäjäliiton turvatoimikunta on osallistunut aktiivisesti yleiseen keskusteluun ja olemme toimineet pitkäjänteisesti lentoturvallisuuden hyväksi Hannu Korhosen johdolla. Otan mielelläni haasteen vastaan ja jatkan Hannun tekemää työtä”, Pitkänen summaa.

Diplomi-insinööri ja liikennelentäjä Petri Pitkäsen lentäjäura alkoi lentoreserviupseerikurssilla ja Ilmasotakoulussa 1993. Työuraan on mahtunut vuosia myös liike-elämän palveluksessa. Finnairin palveluksessa lentäjänä hän on ollut vuodesta 2007 ja yhtiön laatu- ja turvallisuusosastolla auditoijana vuodesta 2011.  Pitkänen on toiminut FPA:n turvatoimikunnassa vuodesta 2010.  

FTL_marssi_2Hannu Korhonen toimi turvatoimikunnan puheenjohtajana 2011-2014 ja jatkaa edelleen turvatoimikunnan jäsenenä. Korhosen kaudella FPA:n suurimpana hankkeena oli eurooppalaisen työ- ja lepoaikasäännöstön muutosprosessi Euroopan unionissa.

”Ilmailualalla turvallisuus on keskeinen asia ja sen puolesta on ollut mielenkiintoista ja antoisaa työskennellä. Nyt vetovastuu siirtyy Petri Pitkäselle, jonka ansiot turvatoimikunnassa nostivat hänet selkeästi seuraavaksi puheenjohtajaksi” toteaa Hannu Korhonen.

”Toivotan koko turvatoimikunnan puolesta Petri Pitkäselle menestystä tehtävässään.”

FPA_logo_1Suomen Lentäjäliitto – Finnish Pilots’ Association ry (FPA) on kaikkia suomalaisia liikennelentäjäyhdistyksiä kokoava kattojärjestö.

Sen piiriin kuuluu yli 1000 liikenne- ja helikopterilentäjää seitsemästä eri yhdistyksestä. FPA:n tärkeimpänä tehtävänä on esiintyä ammatillisissa ja lentoturvallisuuskysymyksissä liikennelentäjien edustajana niin kotimaisilla kuin kansainvälisilläkin foorumeilla.