Raportti: kesti neljä tuntia ennen kuin MH370:n katoamisesta tehtiin hälytys

MH370_chart2_malaysiainformationministryMalesian liikenneministeriö julkisti viime viikolla väliraportin Malaysia Airlinesin koneen katoamisesta. Se kokoaa yhteen tiedetyt tosiseikat, mutta ei pysty ottamaan kantaa miksi kaikki tapahtui. Huomiota kiinnittää viive koneen katoamisen ja etsintätoimien aloittamisen välillä. Boeingia on yritetty paikallistaa pian kaksi kuukautta, mutta mitään varmaa havaintoa ei ole tehty. Mahdollinen vedenalainen paikannussignaalikin vaimeni. MH370 voikin jäädä yhtä suureksi mysteeriksi kuin Amelia Earhartin katoaminen.

Nyt julkaistu väliraportti on varsin pelkistetty ja siinä on vain viisi sivua tekstiä. Mukana raportin kokoamisessa on ollut useiden valtioiden onnettomuustutkijoita (Yhdysvaltojen NTSB, Englannin AAIB, Australian ATSB, Malesian AAID ja Kiinan CAAC).

Lisäksi julkistettiin tallenne radioliikenteestä sekä luettelot koneen matkustajien istumapaikoista ja rahdista. Samaten on aikalistaus tapahtumien kulusta.

Rahtimanifestista ilmenee, että koneessa oli litiumioniakkuja enemmän kuin aiemmin arvioitiin. Niillä tuskin on osuutta koneen katoamiseen, vaikka akkutyyppi tiedetäänkin potentiaalisen paloriskin aiheuttajaksi.

Nyt ainoastaan sähköpostilla ja netissä ilman lehdistötilaisuutta julkaistu väliraportti liitteineen on alunperin päivätty 9. huhtikuuta. Kaikilla sivuilla on maininta "luottamuksellinen".

Raportti onkin esitelty jo aiemmin YK:n alaiselle kansainväliselle siviili-ilmailujärjestö ICAO:lle (International Civil Aviation Organization), mutta sitä ei tuolloin julkistettu. Tämä on herättänyt arvostelua kadonneen lennon matkustajien omaisten piirissä.

Näin MH370 katosi

Malaysia Airlinesin 777Malaysia Airlinesin lento Kuala Lumpurista Pekingiin operoitiin 8. maaliskuuta Boeing 777-200ER -koneella. Mukana oli 227 matkustajaa ja 12 miehistön jäsentä. Rolls Royce Trent -RB211 -moottoreilla varustettu 9M-MRO oli valmistunut 29. toukokuuta 2002.

Boeing nousi lennolle MH370 normaalisti Kuala Lumpur International Airportin kiitotieltä 32R kello 0.41.43 paikallista aikaa. Myös kommunikointi Kuala Lumpurin KLATCC-lennonjohdon kanssa oli normaalia. Kone nousi reittikorkeuteen.

KLATCC kehotti kello 1.19.24 MH370:tä ottamaan yhteyttä Vietnamin Ho Chi Minhin HCMATCC-lennonjohtoon taajuudella 120.9 MHz. ja toivotti "Hyvää yötä". Koneesta kuitattiin tämä ja vastattiin "Hyvää yötä". Sen jälkeen MH370:n kanssa ei ollut radioliikennettä.

MH370_chart1_malaysiainformationministryViimeinen vastaus 777:n transponderilta eli toisiotutkavastaajalta malesialaiselle toisiotutkalle saatiin kello 1.21.13 koneen ohitettua korkeudessa FL350 IGARI-reittipisteen Etelä-Kiinan merellä (vasemmalla, klikkaa kuvat suuremmaksi). Konetta esittänyt merkki (ns. tutka-label) katosi LUMPUR RADARin näytöiltä.

Koneesta lentotietoja välittävä ACARS (Aircraft Communication and Reporting  System) oli lähettänyt viimeisen viestin jo aiemmin kello 1.07.49. Sekä ACARS:n että transponderin vaikeneminen viittaavat vahvasti tarkoitukselliseen toimintaan.

Laitteiden poiskytkemiseen tarvitaan koneen järjestelmät hyvin tunteva henkilö. Lisäksi katoaminen oli ajoitettu tilanteeseen, jossa MH370 oli juuri siirtymässä lennonjohdolta toiselle eikä siten ollut kenenkään lennonjohtovastuussa.

Etsinnät viivästyivät

Vietnamilainen HCMATCC tiedusteli vasta kello 01.38 malesialaisilta virkaveljiltään, missä MH370 on, koska se ei ole ilmoittautunut lentosuunniltelman mukaisesti eikä sitä näkynyt toisiotutkassa. KLATCC alkoi selvittää asiaa ja otti yhteyttä myös Singaporen, Hong Kongin ja Pnomh Penhin lennonjohtoihin koneen sijainnin selvittämiseksi.

steadfast_s76_singaporenavyHälytys Malesian lentopelastuskeskukselle tehtiin kuitenkin vasta kello 5.30. Tuolloin viimeisestä toisiotutkahavainnosta oli kulunut jo neljä tuntia.

Viivästystä aiheutti se, että lentoyhtiö vakuutti kaiken olevan kunnossa ja koneen jatkavan reitillään. Lopulta kuitenkin selvisi, että kyseessä oli vain laskennallinen arvio lennon etenemisestä yhtiön operaatiokeskuksen näytöillä.

Lentopelastuskeskus käynnisti etsinnät Etelä-Kiinan merellä alueella, josta viimeinen tutkahavainto oli saatu. Ilmapuolustuksen primääritutkat olivat kuitenkin havainneet kohteen, joka oli mahdollisesti MH370. Tämä tutkatyyppi ei edellytä toimivaa transponderia koneessa havaitakseen sen. Maali kuitenkin luokiteltiin ystävällismieliseksi eikä ilmapuolustus reagoinut heti.

MH370_chart3_malaysiainformationministryMyöhemmin sotilastutkien tallenteita tutkimalla selvisi noin kello 8.30, että kohde näytti kääntyneen takaisin ja lentäneen yli Malesian niemimaan Malakan salmen ylle. Etsinnät laajennettiin myös sinne noin kello 10.30 pääministerin saatua tiedon tutkahavainnosta.

Viimeinen primääritutkakaiku koneesta saatiin kello 2.22 sen lentäessä luoteeseen kohti Andamaanien saaristoa. Tämä on viimeinen varma havainto koneesta.

Myöhemmin selvisi, että vaikka ACARS oli ilmeisesti kytketty pois, koneen satelliittilinkki oli jäänyt päälle. Se vastasi automaattisesti tunnin välein vielä seitsemän kertaa Intian valtameren päällä geostationäärisellä radalla olevan Inmarsat-viestintäsatelliitin yhteyskokeiluihin.

MH370_position_malaysiainformationministryViimeinen vastaus satelliitille tuli kello 8.19. Vaikka lähetys ei sisältänyt paikkatietoa, signaalin Doppler-siirtymää analysoimalla pystyttiin laskemaan kaksi mahdollista kaaren muotoista aluetta (kuva oikealla), joille MH370 olisi saattanut päätyä.

Pohjoinen kaari sijaitsee Aasian matereella, eteläinen taas Intian valtamerellä Australian länsipuolella. Etsinnät keskitettiin lisälaskelmien jälkeen eteläiselle alueelle.

Siellä havaittiin koneen lennontaltiointilaitteen paikanninta muistuttava vedenalainen äänisignaali yli kuukausi katoamisen jälkeen. Sen perusteella ei konetta kuitenkaan onnistuttu paikantamaan, ennen kuin lähete hiipui pois. Myöskään meren pinnalta ei ole löytynyt mitään Boeingiin kuuluvaa.

Laajat etsinnät eivät löytäneet mitään

hmsecho_orion_,mod_crowncopyrightKaikkiaan MH370:n etsintöihin on osallistunut 26 valtiota 82 lentokoneella ja 84 laivalla. Tällä hetkellä niitä jatkaa vain yksi, australialainen ADV Ocean Shield. Se tutkii pohjaa miehittämättömällä sukellusaluksella.

Tutkijoiden väliraportissa suositellaan ICAO:lle, että matkustajaliikenteessä olevat lentokoneet varustettaisiin reaaliaikaista paikkatietoa lähettävällä järjestelmällä.

On edelleen mahdollista, että MH370 ei ole lentänyt eteläiselle etsintäalueelle. Sen alkuperäinen suunta viimeisen tutkahavainnon aikana oli kohti luodetta eli laskelmien perusteella arvioitua pohjoista kaarta. Tiukka käännös etelään heti tutkakantaman ulkopuolelle päästyä voisi olla joko loistavaa suunnittelua - tai sitten kone tosiaan jatkoi edelleen luoteeseen.

Koska koneen katoamiseen näyttäisi liittyvän tarkoituksellinen toiminta, ei voida laskea pois koneen kaappausta ja jopa lentämistä salaiseen päämäärään. Mitään tähänkään viittaavaa ei kuitenkaan ole tullut ilmi.

Viimeksi sunnuntaina uutisoitiin, että Malesiassa tehdyt terroristeiksi epäiltyjen pidätykset olisivat liittyneet lentoon MH370. Viranomaiset kiistivät jyrkästi tällaiset yhteydet.

Eteläinen Intian valtameri on valtava alue, jossa ei juuri saaria tai laivaliikennettä ole. Jos kone on sinne lentänyt ja syöksynyt veteen, on täysin mahdollista että Boeing 777 jää lopullisesti kateisiin. Vastaavia tapauksia tiedetään, mutta ei näin suurta ja modernia konetta koskevaa. ++

Lue myös: