STM: Lääkärihelikopterien luotettavuus parantunut

HEMS_FH30_1Sosiaali- ja terveysministeriön mukaan Suomen lääkärihelikopteritoiminnan luotettavuus on parantunut. Vastuun vaihtuminen tukiyhdistyksiltä julkiselle sektorille on myös lisännyt palvelun luotettavuutta ja yhdenmukaisuutta. 

Lääkärihelikopterien tarkoitus on viedä tehohoidon tasoinen ensihoito nopeasti potilaan luo. Tällä hetkellä 70 prosenttia Suomesta kuuluu alueeseen, jolla se pystytään turvaamaan puolen tunnin sisällä hälytyksestä. 

Vastuun vaihtuminen tukiyhdistyksiltä julkiselle sektorille on lisännyt palvelun luotettavuutta ja yhdenmukaisuutta”, sanoo neuvotteleva virkamies Kirsi Talonen sosiaali- ja terveyspoliittisia aiheita käsittelevässä Yläkulma-kirjoitussarjassa.

 ”Lentoyhtiöt ovat sitoutuneet tiettyihin laatu- ja turvallisuuskriteereihin. Muun muassa lähtöluotettavuudelle on asetettu konkreettiset tavoitteet, joten kopterit ovat nyt käytössä ympäri vuorokauden muutaman minuutin varoitusajalla”, Talonen kertoo palvelun parannuksista. 

Lääkärihelikoptereita hallinnoi nykyisin viiden yliopistollisen sairaanhoitopiirin yhteisesti omistama yhtiö FinnHEMS Oy. Sen vastuulle kuuluu hankittava lentotoiminta, hälytysajoneuvot, tukikohdat ja hallinto.

Lääkärihelikopterit hoitivat  vuonna 2013 yhteensä 13 955 tehtävää. Arvioiden mukaan palvelu pelasti 169 ihmisen hengen ja hyödytti merkittävästi 1275 potilasta. Yhden potilaskontaktin hinta oli hieman yli 4100 euroa. 


Lapin Aslak jatkaa yhdistysmuotoisena

Sodankylässä oleva Aslak-helikopteri jatkaa edelleen yhdistysvetoisena, mutta ei osana virallista ensihoitojärjestelmää kerrotaan Yläkulma kirjoituksessa.

Aslak_1Lääkintähelikopterin sijoituspaikka Lapissa on sairaanhoitopiirin päätöksellä nyt Rovaniemi ja toiminnasta vastaa FinnHEMS. Aslakin pitkäaikainen yhteistyötaho HeliFlite Oy ei Talosen mukaan menestynyt julkisessa hankinnassa.

”Ehtona oli muun muassa se, että koneen on oltava aina saatavilla ja että vasteajoista on kyettävä pitämään kiinni. Lisäksi edellytettiin kokemusta vähintään vastaavanlaajuisesta toiminnasta”, Talonen kertoo. 

Suora valtion rahoitus loppumassa vuonna 2017

FinnHEMS Oy:n toiminta katetaan toistaiseksi valtion budjetista. Tämä vuonna STM on myöntänyt palveluun 33,8 miljoonaa euroa, josta vajaat neljä miljoonaa on investointeja tukikohtiin. Lentotoimintaan käytetty summa nousi edellisestä vuodesta 5 miljoonaa euroa. 

”Lentotoimintavalmiuden ylläpito on kallista. Lisäksi polttoainekulujen pienikin nousu merkitsee nykyisellä toimintavolyymillä suuria kustannuksia. Myös arvonlisävero vaikuttaa paljon”, Talonen selvittää nousun syitä. 

Vastuu lääkärihelikoptereista on nykyisen linjauksen mukaan siirtymässä viidelle sote-alueelle muun terveydenhuollon mukana. Suunnitelmat vuoden 2017 valtionrahoituksen loppumisesta ovat herättäneet huolta tulevaisuudesta.

STM Yläkulma: Lääkärihelikopterien luotettavuus parantunut  

Lue myös: