Savuvanat piirtyivät komeasti sinivalkoiselle taivaalle Vesivehmaan Ilmailupäivänä 15. elokuuta 2020 ja lentoaseman lämpömittari näytti mukavia 23 - 24 asteen lukemia.
Paikalle saapui järjestäjän, mutta myös Lentopostin oman arvion mukaan yli 1000 autokuntaa. Järjestävä organisaatio arvioi paikalla olleen kaikkiaan noin kolmetuhatta näytösvierasta. Vesivehmaan ala-asteen vanhempainyhdistyksellä oli merkittävä rooli opastaa autokunnat niille varatuille paikoille vieraiden turvavälit säilyttäen. Opastajien määrä oli riittävä eikä sisäänajaessa tullut turhia pysähdyksiä tai epätietoisuutta minne tulisi ajaa. Autokuntia saapui Vesivehmaalle jo hyvissä ajoin. Järjestäjä avasikin portit jo tuntia ilmoitettua aiemmin, jotta lentokentälle johtavat tiet eivät ruuhkautuisi heti alkuunsa.
Pikkuhiljaa Vesivehmaan lentokenttäalueelle muodostuneet autorivit kasvoivat silmänkantamattomiin. Pitkistä autoriveistä nousseet vierailijat kaivoivat autoistaan esiin mm. vilttejä, aurinkotuoleja sekä pöytiä ja sohvakalustoja. Edessä oli jotakuinkin nelituntinen aurinkoinen piknik omin eväin nauttien ilmailun riemuista.
Osa autokunnista toimikin hienosti kaiuttimina pitäen volyymitasoa sellaisena, että selostus kuului mukavasti ympäristöönkin.
Lentonäytösohjelman lisäksi yleisöä kiinnosti erityisesti DC-ry:n operoima Finnairin ja ilmavoimien entinen Douglas DC-3 -matkustajakone. Auringossa kimaltelevaa historiallista konetta pääsi ihailemaan lähietäisyydeltä.
Koronapandemian haasteiden keskellä suunniteltu ja toteutettu Vesivehmaan Ilmailupäivä oli menestys. Näytösjärjestäjien kokemus näkyi toiminnallisuuksissa ja drive-in -lentonäytös voi hyvinkin olla tulevien lentonäytöskesien uusi standardi. Luonnollisesti autojen pysäköinti onnistui hyvin kovan maaperän turvin.
Tavaraa pitää olla mukaan paljon kaikkia yllätyksiä varten. Nyt niitä ei tarvinnut raahata näytösalueelle kaukaa pysäköintialueelta, kun perille saapuessa oltiin jo suoraan paikalla missä näytöstä seurataan. Kaikkiaan nelituntiseksi suunnitellun tapahtuman lento-ohjelma oli rakennettu tiiviiksi kahden tunnin ajanjaksolle nähtäväksi ja koettavaksi. Myös se oli omiaan juuri lapsiperheiden mieleen, kun myös pääesiintyjät oli luvattu nähtäväksi tällä aikataululla.
Ilmavoimien Hawk-esityslentäjä kapteeni Sampsa Kaikkonen käynnisti päivän vauhdikkaasti. Kyseessä oli harvinaista nähtävää Vesivehmaalla, jossa ilmavoimatkin on toiminut sodan aikana noin 80 vuotta sitten.
Lento-ohjelmassa oli määrä olla myös kolmaskin ilmavoimien lentokoulutuksessa käyttämä historiallinen konetyyppi Saab 91D Safir, mutta sen lento peruuntui teknisten ongelmien seurauksena.
Tiiviissä muodostelmassa savujen kanssa lensivät Raimo Nikkanen, Tapio Pitkänen ja Miikka Rautakoura. Kotimaisen ilmailukesän tapahtumissa laajasti esiintyvän Arctic Eaglesin ohjelma on myös osoitus siitä ettei näyttävään ohjelmaan tarvita suihkukoneita.
Hänen sijaansa vapaan pudotuksen pääsi kokemaan Asikkalan kunnanvaltuuston varapuheenjohtaja Tuomo Riihilahti. Päivän mittaan nähtiin myös Hämeen Laskuvarjourheilijat ry:n näytöshyppyjä.
Tämä liikehdintä alkoi jo ennen päivän toista pääesiintyjää eli Utin jääkärirykmentin helikopteripataljoonan perinteisesti näyttävää NH90-helikopterin liikehtimiskykyä esittelevää showta.
Vauhtia riitti taas laskuvarjourheilun suoritusten ihastelun jälkeen, kun taitolentäjä Harri Kanto esitteli Extra 300 -taitolentokoneen suorituskykyä kieppuen taivaalla esityssavujen kanssa. Sitä seurasi Suomen Ilmailuopiston Embraer Phenom 100 koulukoneen -esityslento. Piensuihkarin suorituskykyä esitteli niin ikään vauhdikkaasti Mika Kanto.
Yleisö sai ihmeteltäväkseen erittäin hiljaisen lentokoneen, joka ei varmasti mökkiläisiä häiritse. Sähköinen ilmailu on yksi tulevaisuuden ilmailuratkaisuista. Kone lentää lähes äänettömästi ja akkuteknologian kehittyessä vielä pitkällekin.
Viimeisenä ohjelmanumerona ilmailupäivässä nähtiin vielä yksi taitolentoesitys. Siinä itsensä likoon laittoi Asikkalan kunnanjohjata Rinna Ikola-Norrbacka, joka nousi entisen Draken-hävittäjälentäjä ja nykyisen liikenlentäjä Miikka Rautakouran kyytiin Extra 300 -koneeseen. Kyseessä ei ollut Virallisen lentonäytösohjelman jälkeen paikalla edelleen ollut vierailija sai vielä nähdä Douglas DC-3 -koneen lähdön kahdelle paikaillislennolle sekä saapumisen takaisin Vesivehmaalle. Pahimpia poistumisruuhkia välttevän oli mahdollista tutustua erillistä pääsymaksua vastaan myös lentopaikalla toimivan Päijät-Hämeen ilmailumuseon kokoelmiin.
Lentonäytöksen johtajana toimi Suomessa ja ulkomailla lentonäytöksiä johtanut Perttu Karivalo ja hänen kokenut ryhmänsä.
Vesivehmaan drive-in-lentonäytös oli laatuaan Suomen ensimmäinen. Maailman ensimmäisen drive-in-lentonäytöksen nimeä itselleen sovittaa kuitenkin aiemmin elokuussa 2020 Englannissa järjestetty Shuttlewortin lentonäytöstapahtuma. Se ei kuitenkaan Vesivehmaan onnistuneen tapahtuman hohtoa himmennä.
Lue myös:
|
|||