EU-komissio on hyväksynyt Suomen valtion 48 miljoonan euron valtionavun Finnairille

FIN_A330A350_tailsEU-komissio on hyväksynyt Suomen valtion Finnairille antaman hybridilainalimiitin viimeisenkin osan. Suomen valtio valmisteli joulukuussa 2020 Finnairille vakuudettoman 400 miljoonan euron hybridilainan. Lainan ensimmäinen noin 350 miljoonan euron osuus sai EU-komission hyväksynnän maaliskuussa 2021 ja nyt loppuosa noin 48 miljoonaa euroa on saanut hyväksynnän helmikuussa 2022.

EU-komissio totesi 10. helmikuuta 2022, että Suomen valtion Finnairille myöntämä 48,62 miljoonan euron tuki on EU:n valtiontukisääntöjen mukainen. Kyseessä on viimeinen osuus kaikkiaan 400 miljoonan euron hybridilainalimiitistä, josta 351,38 miljoonan euron osuus oli hyväksytty jo 12. maaliskuuta 2021. Kyseinen valtionapu toteutetaan lainana ja se  kompensoi Finnarin menetyksiä koronaviruspandemian ajalta.

Nyt hyväksytyt toimet kompensoivat lentoyhtiön tappioita 1. tammikuuta - 31. heinäkuuta 2021 väliseltä ajalta, jolloin koronaviruspandemian leviäminen toi merkittäviä matkustusrajoituksia Suomeen ja muihin maihin. Toimien seurauksena Finnair kärsi merkittäviä operatiivisia tappioita ja kohtasi jyrkän pudotuksen matkustuskysynnässä.

Komission mukaan Suomen toimet kompensoivat Finnairin tappioita, jotka liittyvät suoraan koronaviruspandemiaan. Komissio katsoi myös, että toimenpide on oikeasuhteinen eikä ylitä sitä, mikä on tarpeen vahingon korjaamiseksi. Aiemmat valtionavut huomioiden komissio totesi myös ettei toimenpide johda liiallisiin korvauksiin. Näillä perusteilla EU-komissio katsoi lainan valtiontukisääntöjen mukaiseksi.

Lue myös: