Suomen esittämät tarpeet on analysoitu tarkasti ja Eurofighter-yhteenliittymä uskoo suorituskykyisen monitoimihävittäjän, luotettavien moottoreiden ja laajan sensorivalikoimansa täyttävän edellytetyt vaatimukset.
Eurofighter-yhteenliittymä ei yllättäen avannut BAFO-tarjouksen sisältämiä konemääriä, mutta painotti tarjouksen kuitenkin olevan paras valinta Suomelle sekä kustannustehokas ratkaisu annetun budjetin puitteissa. Puolustusministeriön ohjeistuksen mukaan valmistajat voivat avata tarjouksiaan julkisuuteen tietyiltä osin. Esimerkiksi tarjottavat pää- ja alijärjestelmät, joita edustavat erilaiset lentokoneet voidaan julkistaa myös lukumäärän osalta.
Ohjenuoraksi Suomen puolustusministeriö on antanut Yhdysvaltain kongressin hyväksymän tason yksityiskohtien osalta eli julkistaminen olisi mahdollista samalla tasolla kuin FMS-kauppojen hyväksynnät on tehty Boeingin ja Lockheed Martinin osalta.
Ensimmäisenä kyseinen uusi tutkajärjestelmä tulee Saksan ilmavoimien Luftwaffen käyttöön uusimmissa Tranche 4 -version Eurofightereissa. Suomelle on Eurofighter-valinnan myötä tarjolla valmistajan mukaan myös tehokkain ja laajin asevalikoima sisältäen luokkansa parhaat aseet näkökentän ulkopuolelle ulottuvan suorituskyvyn, ilmasta-ilmaan sekä kauko- ja kohdistettuun ilmasta maahan vaikuttamisen kyvyt.
Ilmasta-ilmaan taistelukykyyn tarjotaan tutkahakuisia pitkän kantaman Beyond Visual Range -kykyisiä Meteor-ohjuksia sekä keskipitkänmatkan tutkahakuisia AIM-120 AMRAAM- ohjuksia (Advanced Medium-Range Air-to-Air Missile). Pitkän kantaman ilmasta-maahan vaikutuskykyä mahdollistaa Storm Shadow/SCALP (Système de Croisière Autonome à Longue Portée) -risteilyohjus, jonka kantama on valmistajan mukaan yli 250 kilometriä. Ohjus hakeutuu tarkasti kohteeseen inertian, GPS:n ja maastotietojärjestelmän avulla.
Ilmasta-maahan vaikutuskykyä edustavia erilaisia SPEAR-ohjuksia voidaan ripustaa Eurofighteriin yhdellä kertaa 12 kappaletta. Hävittäjässä on tarjolla 13 ripustuspistettä.
Ohjus painaa noin 48 kiloa ja sen kantomatka on nopeasta kiinteäsiipisestä ilma-aluksesta laukaistuna yli 20 kilometriä. Tarjolla on myös 230 kg:n painoinen kaksitoiminen laserhakupäällä varustettu jokasään GPS/inertiaohjattu Paveway IV -täsmäpommi. Sen voi räjäyttää ilmassa, osumasta tai kohteen seinämän läpäisyn jälkeen. Eurofighter-yhteenliittymä toteaa ettei Suomella ole ongelmaa aseistuksen valinnanvaran kanssa.
Tarjous sisältää Eurofighter-hävittäjien kokoonpanolinjan ja Eurojet EJ200-moottorin tuotanto- ja huoltoliiketoiminnan. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun moottorituotantoa on tarjottu partnerimaiden ulkopuolelle. Kaikki hävittäjäoperaatioissa hankittu tieto olisi Suomen omistuksessa ja valvonnassa, josta tulee entistä tärkeämpää tulevaisuudessa. Itsenäinen toimintamalli ulottuu myös kaikkiin ylläpito-, tuki- ja operatiivisiin toimintoihin.
Yhteenliittymän mukaan tarjouksessa ylitetään puolustusministeriön asettamat teollisen yhteistyöhankkeiden minimivaatimukset. Lentäjien ja mekaanikkojen koulutuksen osalta yhteistyö lähenisi merkittävästi Ison-Britannian ilmavoimien RAF:n kanssa ja käytössä olisivat kaikki saman välineet ja laitteistot kuin RAF:lla. Kyseiset hankkeet luovat Eurofighter-yhteenliittymän mukaan Suomeen korkeaa osaamista vaativia ja pitkäaikaisia työpaikkoja, jotka vastaavat valmistajan arvion mukaan 20 miljoonaa työtuntia seuraavien 30 vuoden aikana.
Todennettua suorituskykyä
Valmistaja kehuukin järjestelmäänsä edistyneimmäksi monitoimihävittäjäksi, joka pystyy suorittamaan erilaisia ilmasta-ilmaan, ilmasta-maahan sekä elektronisen sodankäynnin ja tiedustelun tehtäviä.
Suomelle on valmistajan mukaan tarjolla merkittävän suorituskykyinen ja laajasti aseistettu monitoimihävittäjä, jolla on todellinen pelotevaikutus. Valinta tarjoaa Suomelle teollisen yhteistyön mahdollisuuksia ja itsenäisyyttä, mutta myös tulevaisuuden suorituskykyjä.
Suunnitelmissa on seuraava pitkän aikavälin evoluutio, joka sisältää mm. uuden avioniikan sekä uusia sensoreita. Eurofighterin todetaan olevan sopiva myös tulevaisuuden toimintaympäristön haasteisiin. FCASiin liittyen käynnissä on tulevan ilmataistelujärjestelmän kehitystyö ja tähän Team Tempestiin kuuluvat mm. BAE Systems, Leonardo UK, MBDA UK sekä Rolls-Royce. Lue myös:
|
|||