Helsinki Citycopter laajentaa toimintaansa liikenneilmailun pariin. Helikopteripalveluja sekä lentokoulutusta tarjoava toimija on hankkinut omistukseensa Cessna Citation CJ4 -liikesuihkukoneen (MSN 525C0188), joka mahdollistaa nopean ja kustannustehokkaan operoinnin laajasti koko Euroopan alueelle. Luksustason matkaketju mahdollistaa nyt ovelta-ovelle -palvelut helikoptereilla ja liikesuihkukoneella sekä yhteistyökumppaneiden limusiineilla ja veneillä. “Helsinki Citycopterin laivastoon liittyvä liikesuihkukone tuo uutta väriä Suomen ilmailuun”, avasi lentoyhtiö Helsinki Citycopterin perustajaosakas ja lentotoiminnan johtaja Ari Kallinen Lentoposti.fi:lle. Nyt 24. tammikuuta 2024 julkistetun lentokonehankinnan taustalla on noin puolen vuoden mittainen työ. Päätös CJ4-liikesuihkukoneen hankinnasta tehtiin elo-syyskuussa 2023 ja sopiva koneyksilö löytyi yllättävän nopeasti. Kaupat tästä vuonna 2015 valmistuneesta Cessna Citation CJ4 -liikesuihkukoneesta lyötiin lukkoon 23. joulukuuta 2023. ”Olemme nyt ainoa lentoyhtiö, joka pystyy Suomessa operoimaan lentopalveluita ovelta-ovelle sekä helikoptereilla, että suihkukoneella”, kertoi Helsinki Citycopterin perustajaosakas ja kaupallinen johtaja Joonas Nurmi Lentoposti.fi:lle. Helsinki Citycopter on Nurmen ja Kallisen perustaman lentoyhtiö Aerocom Aviation Oy:n aputoiminimi. Hankittu liikesuihkukone on lentoyhtiön suorassa omistuksessa. Syyskuussa 2015 valmistuneen liikesuihkukoneen alkuperäinen rekisteritunnus oli N225CJ. Eurooppaan kone siirtyi jo lokakuussa 2015. Liikesuihkukoneen aiempia käyttäjiä ovat olleet International Jet Management (OE-GXT), jota ennen se oli yksityisomistuksessa Sixt-yhtiöllä rekisteritunnuksella (M-SIXT). Elinkaarta tällaisella liikesuihkukoneella on arviolta noin 40 vuotta. Suomeen ja Helsinki-Vantaalle liikesuihkukone lennettiin huoltotoimien jälkeen Düsseldorfista Cessna Service Centeristä maanantaina 22. tammikuuta. Tuolloin koneella lennettiin myös koululento Helsinki-Vantaalta Tampere-Pirkkalaan ja takaisin. Kyseessä oli eroavaisuuskoulutuksen antaminen lentäjälle Citation 525C (CJ4) -versioon. Ensimmäiset kaupalliset tilauslennot Helsinki Citycopterin liikesuihkukoneelle on suunniteltu toteutettavaksi jo helmikuulle. Sitä ennen liikesuihkukone liitetään vielä yhtiön lentotoimintalupaan. Yhtään lentoa Helsinki Citycopter ei aio myydä ennen kuin kaikki vaadittavat viranomaisluvat ovat kunnossa. “Haluamme osaltamme monipuolistaa Suomen ilmailun tarjontaa. Liikesuihkukoneemme erottuu kilpailijoistaan tehokkuuden, alhaisten käyttökustannusten, pitkän toimintamatkan ja erinomaisen turvallisuushistoriansa ansiosta”, sanoi Kallinen. Suomen ilma-alusrekisteristä liikesuihkukone löytyy rekisteritunnuksella OH-ACX. Tämä on suoraa jatkumoa yhtiön helikopterilippulaivalle eli ACH-130 -helikopterille, jonka rekisteritunnus on OH-HCX. A kuten aircraft ja H niin kuin helicopter. Liikesuihkukone täydentää lentoyhtiön tilauslentoliikenteen kalustoa eli Airbusin valmistamia edustustason ACH130, H125 ja EC120 -helikoptereita.
Helsinki Citycopterin palveluita ovat käyttäneet sadat Suomessa vierailleet korkean profiilin asiakkaat. Liikesuihkukoneen hankinta tarkoittaa yhtiön asiakkaille aiempaa laajempaa palveluvalikoimaa ja mahdollistaa myös Suomeen ja Suomesta ulkomaille suuntautuvan luksusmatkailun kehittämisen. ”Räätälöidyt luksusmatkapalvelut ovat kansainvälisesti nopeimmin kasvava matkailun kategoria. Tähän kuuluvat myös yksityislennot, joita myös moni liikelentomatkustaja on siirtynyt käyttämään. Pandemian jälkimainingeissa monet lentoyhtiöt ovat karsineet palveluitaan ja nostaneet hintojaan, joten yksityislennot voivat olla myös kustannustehokas vaihtoehto ykkösluokan matkailuun”, kertoi Nurmi. Helsinki Citycopterin yhteistyökumppaneiksi ovat valikoituneet Suomen parhaat palveluntarjoajat, jotka osaavat vastaanottaa ja palvella vaativiakin asiakkaita sekä tarjota maailmanluokan elämyksiä. Suomi on kaukana Etelä-Euroopan kohteista. Citation CJ4 -liikesuihkukone on kuluiltaan järkevä sekä toimintamatkaltaan sopiva konetyyppi, jolla voidaan lentää Suomesta Välimeren kohteisiin ja vaikka Malagaan saakka. Luksusta matkailuun konetyyppi tarjoaa jopa 6-7 hengelle. Helikopterin ja liikesuihkukoneen keskinäinen kannattavuusraja kulkee arviolta noin Tukholman ja Oulun tasalla, jolloin liikesuihkukone muuttuu kannattavammaksi. Liikesuihkukoneen nopeus on valttia jo tätäkin pienemmillä etäisyyksillä. ”Kansainvälinen asiakassegmenttimme on tottunut käyttämään yksilöityjä palveluita. Heille ei riitä perinteinen suomalainen luksus, vaan palvelun tulee olla maailmanluokan tasoa. Suomessa on paljon potentiaalia korkeatasoisten palveluiden kehittämiseen ja mahdollisuus kilpailla maailman tunnetuimpien kohteiden kanssa. Luksuksen termi ja käsite pitää Suomessa vain sisäistää hieman aiempaa laajemmasta näkökulmasta”, jatkoi Nurmi. Helsinki Citycopter aloittaa nyt liikesuihkukonehankinnan myötä kokonaisvaltaisen asiakaspalvelun matkajärjestelyistä kohdevarauksiin myös Suomen ulkopuolella. Yhtiön Travel Concierge-palvelu mahdollistaa elämyksiä myös koneiden laskeutumisen jälkeen ja avaa ovia paikkoihin, joihin matkailija ei muuten pääsisi. Liikesuihkukoneen hankinta on yksi etappi yhtiön strategiassa, jonka mukaisesti se valmistautuu myös lentoliikenteen sähköistymiseen. Helsinki Citycopter pyrkii aloittamaan ilmailuviranomaisten määräyspohjan valmistuttua operoinnin eVTOL -ilma-aluksilla (electric vertical takeoff and landing) ensimmäisten joukossa Pohjoismaissa.
Cessna Citation CJ4 on kokoluokassaan erittäin suorituskykyinen liikelentokone. Suomessa on ollut aiemminkin Citation-liikesuihkukoneita, mutta CJ4-versio on Suomen ensimmäinen. CJ4:ssä on aiempia Citation-liikesuihkukoneita pidempi runko ja sen siivissä on nuolimuotoa. Kyseessä on medium-luokan lentokone, jonka maksimi lentoonlähtöpaino (MTOW) on 7760 kg. Liikesuihkukoneen voimanlähteinä on kaksi Williams FJ44-4A -moottoria, jotka tarjoavat noin 15 kN työntövoiman. Huippunopeutta koneella on 835 km/h ja etuna on 0,77 Machin matkalentonopeus. Tämän enintään yhdeksän matkustajapaikkaa tarjoavan suihkukoneen maksimilentomatka on 4010 kilometriä. Konetyypin lakikorkeus on 13700 metriä. Helsinki Citycopter lentää liikesuihkukoneella aina vähintään kahden ohjaajan miehistöllä, joka tuo operointiin turvallisuutta ja tarkoittaa myös lisää ilmailun työpaikkoja Suomeen. Konetyyppiä olisi nimittäin mahdollista operoida myös yhden ohjaajan menetelmin. Ensimmäinen perämies uuteen konetyyppiin on jo työllistetty ja koulutuksen kyseinen lentäjä oli saanut Salpauslennosta, joka kuuluu Aerocom-konserniin. “Tarjoamme koulutuspolkua lentäjille lentoyhtiömaailmassa. Lento-oppilas näkee jo opiskeluaikanaan lentoyhtiön toimintaa ja lentoyhtiö saa oppilaista mahdollisesti tulevia työntekijöitä”, kertoi Kallinen. “Haluamme aloittaa perinteikkään lentokoulumme Salpauslennon kunnon vanhan ajan mallin, jossa koulutetamme omat oppilaat alusta lähtien töihin liikesuihkukoneen ja helikopterin ohjaimiin. Tämä on tulevaisuudessa Salpauslennon päätuote”, täsmensi Kallinen. Helsinki Citycopter toimiikin merkittävänä houkuttimena lento-oppilaille, jossa he voivat saada tarvittavaa lentokokemusta kokeneempien lentäjien rinnalla. Tämä toimii merkittävänä ponnahduslautana maailmalle, mutta hyvä yhtiö varmasti houkuttelee myös pysyvämpiin työsuhteisiin. “Salpauslennolle on tulossa koulutusohjelma 525C-eroavaisuuskoulutukseen (CJ4). Varsinainen tyyppikoulutus annetaan yhteistyökumppanilla Euroopassa”, jatkoi Kallinen. Cessna Citation CJ4:n ensiesittely tapahtui vuonna 2006 ja ensilento lennettiin vuonna 2008. Toimitukset Yhdysvaltain Kansasissa sijaitsevalta Cessnan tehtaalta alkoivat vuonna 2010. Uuden CJ4:n markkinahinta on nykyisin noin 12,5 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria. Textronin nykyisin omistama Cessna toimitti ensimmäisen Citation-liikesuihkukoneensa jo vuonna 1972. Pitkän yli 50-vuotisen historian aikana kaikkiaan yli 30 Citation-konetyyppiä on saanut tyyppihyväksynnän. Nykyisin tuotannossa on edelleen kuusi eri versiota, jotka ovat Citation M2 Gen2, Citation CJ3+, Citation CJ4 Gen2, Citation XLS Gen2, Citation Latitude ja Citation Longitude. Kehitysvaiheessa on Citation Ascend. MH Lue myös: Artikkeli: Helsinki Citycopterin uudet ACH130-helikopterit Suomeen – tavoitteena laajentaa Pohjoismaihin
|
|||