Merkittäville lentoasemille uusia tietoturva- ja riskienhallintavaatimuksia

lumi_vantaa_1217_1Liikenne- ja viestintäministeriön valmistelema asetus yhteiskunnan kannalta merkittävistä satamista ja lentoasemista on lähetetty lausuntokierrokselle. Merkittäväksi katsottavan lentoaseman osalta sovellettaisiin jatkossa ilmailulakiin ehdotettuja, viestintäverkkojen ja tietojärjestelmien turvallisuutta koskevia vaatimuksia.


Lausunnoille lähteneessä asetusluonnoksessa määritellään kriteerit, joiden perusteella arvioidaan sataman tai lentoaseman merkittävyyttä yhteiskunnan toiminnalle. Lentoasema katsottaisiin merkittäväksi, jos sen kautta on kulkenut edellisvuoden aikana yli 5 miljoonaa matkustajaa.

Suomessa ainoa merkittäväksi luokiteltava lentoasema olisi Helsinki-Vantaa. Sen kautta kulki vuonna 2017 kaikkiaan 18 892 386 matkustajaa. Toiseksi suurin lentoasema matkustajamäärältään oli Oulu (923 246) ja kolmanneksi suurin Rovaniemi (579 470). Kaikkiaan Suomen lentoasemien kautta kulki  22 699 881 matkustajaa.

Lain perusteluissa todetaan etenkin ulkomaan matkustajaliikenteen määrän olevan merkityksellinen lentoaseman merkitystä yhteiskunnan toiminnalle arvioitaessa. Myös mahdollisilla tietoturvallisuuteen liittyvillä häiriöillä, jotka kohdistuisivat lentoasemiin, joiden kautta kulkee paljon ulkomaan lentoliikennettä, voisi todennäköisemmin vaikuttaa myös toisiin Euroopan unionin jäsenvaltioihin. Kotimaan liikenteen osalla nähtiin vaihtoehtoisia liikkumismuotoja.

Yhteiskunnan toiminnan kannalta merkittävään satamaan tai lentokenttään sovellettaisiin jatkossa mm. ilmailulakiin (864/2014) ja satamien turvatoimilakiin ehdotettuja, viestintäverkkojen ja tietojärjestelmien turvallisuutta koskevia vaatimuksia.

Laeissa ei määriteltäisi tarkemmin miten riskienhallinnasta olisi huolehdittava, vaan tältä osin toimijalla olisi mahdollisuus valita liiketoimintaansa, järjestelmiinsä ja muuhun riskienhallintaansa parhaiten sopivat menetelmät tietoturvariskien hallitsemiseksi.

Lentoaseman pitäjän tulisi myös ilmoittaa merkittävistä tietoturvallisuuteen liittyvistä häiriöistä Liikenteen turvallisuusvirastolle.

LVM:n mukaan vaatimuksilla ja ilmoittamisvelvollisuudella ei arvioida olevan merkittäviä taloudellisia vaikutuksia lentoasemien pitäjille.

Valmisteilla oleva (HE 192/2017) asetus liittyy EU:n verkko- ja tietoturvadirektiivin ((EU) 2016/1148) toimeenpanoon. Asetus lähetettiin lausuntokierrokselle 16. helmikuuta ja lausuntoaikaa on 16. maaliskuuta saakka. Asetus on tarkoitus hyväksyä valtioneuvoston yleisistunnossa keväällä 2018. Lakimuutosten ja niiden perusteella annettavan asetuksen on tarkoitus tulla voimaan toukokuun alussa.