Uusi tyyppi soveltuu niin erikoisjoukkojen kuljetuksiin kuin taistelutehtäviin. S-97 Raider perustuu X-2-koekopteriin, jossa sen teknologioita testattiin. X-2 saavutti epävirallisen 250 solmun nopeusennätyksen vuonna 2010.
Raiderin erikoisuus on takarungossa kahden sivuperäsimen välissä sijaitseva työntöpotkuri. Se ja hyvä rungon aerodynamiikka mahdollistavat valmistajan mukaan 220 solmun huippunopeuden eli vähintään kolmanneksen suuremman tavalliseen helikopteriin verrattuna. Toisin kuin koekopteri X-2, tänään esitelty S-97 on varustettu kannuspyörälaskutelineellä. Päätelineet ovat suuren nopeuden mahdollistamiseksi luonnollisesti sisäänvedettävät. Raider on tarkoitettu Yhdysvaltain armeijan ja etenkin sen erikoisjoukkojen käyttöön. Ohjaamon takana olevassa tilassa on taistelukopterikäytössä asejärjestelmän laitteita sekä lisäpolttoainetta. Erikoisjoukkoversiona Raider voi kuljettaa kuusi taistelijaa.
Sikorsky rakentaa suurimmaksi osaksi omarahoitteisesti kaksi prototyppiä, joilla Raideria esitellään 2015 Yhdysvaltain puolustusvoimien edustajille. Ensilentoa kaavaillaan kuluvan vuoden loppupuolelle. S-97 Raideria tarjotaan US Armylle sen Armed Aerial Scout -kilpailutusohjelmassa, jolla on tarkoitus korvata vanhat OH-58 Kiowa Warrior -helikopterit (Bell 206 Jet Rangerin sotilasversio).
|
|||