Yhdysvaltain ilmavoimat ja Boeing solmivat sopimuksen uuden Air Force One -koneen rakentamisesta 747-8 -koneen alustalle. Kyseessä on ensimmäinen sopimus nykyisten kahden VC25A -koneen korvaamiseen tähtäävässä Presidential Aircraft Recapitalization (PAR) -ohjelmassa. Ensimmäinen presidentin uuden lentokoneen valmistamiseen tähtäävä PAR-ohjelman osasopimus myönnettiin Boeingille 29. tammikuuta. Sopimukseen tehdään myöhemmin tarvittavat muutokset 747-8 -koneiden ostamiseksi, uudelleen suunnittelemiseksi sekä muutettavaksi vastaamaan presidentin koneen vaatimuksia. Kyseessä on ensimmäinen askel suuressa prosessissa, jonka avulla hallitaan ohjelman riskejä ja elinkaarikustannuksia. Boeingin nelimoottorinen ja laajarunkoinen 747-8 julkistettiin ainoaksi vaatimukset täyttäväksi vaihtoehdoksi jo vuosi sitten tammikuussa 2015 PAR-ohjelman raportissa. Tuolloin tehdyn markkinatutkimuksen mukaan vaihtoehtoina olivat Yhdysvaltain Washingtonin osavaltiossa rakennettava Boeing 747-8I sekä Ranskan Toulousessa valmistettava Airbus A380. "Sopimus on alku yhteistyölle Boeingin kanssa. Se mahdollistaa Boeingin aloittamaan työt seuraavan Air Force One -koneen valmistamiseksi", sanoi koneen hankinnasta vastaava eversti Amy McCain. Kyseessä on mahdollisesti jopa kolmen koneen hankinta. Aluksi Ilmavoimat on ostamassa kaksi konetta ja kolmas kone on mukana optiona. Hanke pääsee sopimuksen myötä vauhtiin vuoden 2017 aikana. Alunperin PAR-ohjelman tähtäsi ensimmäisen koneen käyttöön ottoon jo vuoden 2017 aikana. Kahden muun koneen oli määrä tulla käyttöön kahden vuoden välein. Boeingin vuoden 2014 hinnaston mukaan yhden 747-8I-koneen keskihinta oli 378,5 miljoonaa dollaria. Ilmavoimien käyttöön tulevat koneet varustellaan kuitenkin aivan eri luokkaan kuin tavalliset matkustajaversiot. Nykyisiä Boeing VC-25A -koneita (kuvassa yllä) on esimerkiksi mahdollista tankata lennon aikana. "Ensimmäiseksi selvitetään riskit ja hankitaan tietoa kustannustehokkaista mahdollisuuksista varmistaen paras vastine veronmaksajien rahoille sekä vastaamaan ylipäällikkömme vaatimuksia", jatkoi eversti McCain. Yhdysvaltain ilmavoimien ministeri on tehnyt kustannustehokkuusvaatimuksesta PAR-ohjelman keskeisen osan. "Pidämme kiinni kohtuuhintaisuudesta läpi koko kustannusherkän hankintaohjelman", sanoi Yhdysvaltain ilmavoimien ministeri Deborah Lee James. "Presidentin lentokone on yksi Yhdysvaltain näkyvimmistä symboleista kotimaassa ja maailmalla. Tulemme varmistamaan, että seuraava Air Force One vastaa presidentin koneelta tarvittavia vaatimuksia sekä kansallisia intressejä", jatkoi ministeri James. Ilmavoimat haluaa tarpeeksi tietoa teknisistä vaatimuksista, jotta muutostöiden kilpailutus ja hankkeet omavaraisuus olisi tehokasta koneen suunnitellun 30 vuoden elinkaarelle. Kilpailun odotetaan pitävän hinnat alhaisempina sekä edistää innovointia ja tuoda uusia teknisiä ratkaisuja. Nykyiset VC-25A-koneet pohjautuvat Boeingin 747-200B -rungoille, jotka ostettiin vuonna 1987. Ne otettiin käyttöön vuonna 1990. Presidentti Bill Clinton kävi Suomessa VC-25A-koneella vuonna 1997. Konetyypin perusteknologia on kuitenkin 1970-luvun alusta, jolloin 747-200 tuli käyttöön ja ikä näkyy. Varaosia on jouduttu hakemaan käytöstä poistetuista koneista tai jopa valmistamaan yksittäiskappaleina. VC-25A-operaatioista vastaa Ilmavoimien Andrewsin lentotukikohdasta käsin toimiva 89th Airlift Wing. Yksikön mottona on "Trust One Who Has Experience" eli luota siihen jolla on kokemusta. "Presidentin nykyinen VC-25A-laivasto on toiminut poikkeuksellisen hyvin ja se on hieno suoritus koneen ylläpidosta ja operoinnnista vastaalta henkilökunnalta. Nyt on silti tullut aika vaihtaa koneet uusiin", jatkaa James. "Osat vanhentuvat, valmistajat supistuvat ja huollon tarvitsema maa-aika ovat olemassaolevia haasteita ennen uuden koneen käyttöönottoa", päättää James. Nykyisten VC-25A -koneiden kasvavat maa-ajat tuovat merkittäviä lisäkustannuksia koneiden käyttöön. Mikäli hankinta viivästyy entisestään puhutaan vuosittain jo yli 250 miljoonan Yhdysvaltain dollarin lisäkustannuksista. Boeingin vuonna 2011 ensilentonsa tehnyt 747-8 Intercontinental eli matkustajaversio ei ole ollut myyntimenestys. Koneen 8F-rahtiversiota on ollut matkustajaversio suositumpi mutta kaikkiaan koneita on tilattu yhteensä vasta 121. Boeing hidastaa 747-8 -koneiden tuotantovauhtia kuluvan vuoden aikana huomattavasti. Koneita valmistuu syksystä lähtien enää kuusi per vuosi. Lue lisää aiheesta aiemmasta Air Force One PAR -uutisestamme:
|
|||