Hallituksen antaman vuoden 2025 talousarvioesituksen mukaan puolustushallinnon määrärahat nousevat vuonna 2025 lähes 6,5 miljardiin euroon. Määrä on 488 miljoonaa euroa enemmän verrattuna kuluvan vuoden varsinaiseen talousarvioon. Lisärahatarpeen takana ovat monitoimihävittäjien hankinta sekä Nato-jäsenyyteen liittyvät resurssitarpeet. Puolustushallinnon vuoden 2025 merkittävin määrärahoja kasvattava tekijä on F-35A -monitoimihävittäjien hankintaan liittyvän tilausvaltuuden menoajoituksen muutos 251 miljoonalla eurolla. Lisäksi määrärahoja kasvattavat indeksi- ja kustannustasotarkistukset, joissa otetaan huomioon yleisen kustannustason nousun vaikutuksia. Kuluvan vuoden varsinaiseen talousarvioon nähden Puolustusvoimien toimintamenoja lisätään 115 miljoonaa euroa. Puolustusvoimien henkilöstön määrän arvioidaan kasvavan noin 140 henkilöllä. Nato-jäsenyyteen liittyviin uusiin resurssitarpeisiin osoitetaan yhteensä 67 miljoonan euron lisämääräraha. Lisätarpeet aiheutuvat Naton läsnäolon vahvistamisesta Suomessa. Kustannuksia nostavat Suomeen perustettava maajohtoporras (MCLCC) sekä eteentyönnetty maavoimajoukkojen läsnäolo (FLF). Lisäksi liittolaismailta saatavan avun vastaanottokyvyn edistämiseen osoitetaan lisämäärärahaa. Panostuksissa on kyse Nato-jäsenyyden täysimääräisestä hyödyntämisestä osana kansallisen puolustuksen kehittämistä. Vuoden 2025 talousarvioesitys käsitellään valtioneuvoston yleisistunnossa 23. syyskuuta.
|
|||