Venäläiskoneiden 10. kesäkuuta 2024 tekemän alueloukkauksen tutkintaa esitetään keskeytettäväksi

HN-418_010323bRajavartiolaitoksen suorittaman esitutkinnan perusteella neljän venäläisen sotilasilma-aluksen suorittaman alueloukkauksen tutkintaa esitetään rajoitettavaksi. Mahdollisesta rikoksesta epäiltyjä venäläiskoneiden miehistöjä ei ole mahdollista tunnistaa eikä saattaa oikeuden eteen. Ilmavoimat tunnisti Suomen ilmatilassa noin neljän minuutin ajan lentäneen venäläismuodostelman ja Hornetit lensivät koneiden siivellä.

Alueloukkaus tapahtui Loviisan ja Porvoon edustalla 10. kesäkuuta kello 10.42-10.47. Syvimmillään alueloukkaus ulottui noin 2,5 kilometrin syvyyteen Suomen ilmatilassa, kestäen noin neljän minuutin ajan.

Suomen Ilmavoimien F/A-18 Hornet -monitoimihävittäjät tunnistivat kyseiset ilma-alukset visuaalisesti. Hornet lensi venäläiskoneiden siivellä tunnistustilanteessa epäillyn alueloukkauksen aikana.

Alueloukkauksen suoritti neljän venäläiskoneen osasto, johon on kuulunut kaksi pommikone- ja kaksi hävittäjäluokan ilma-alusta. Ilmavoimat ja Puolustusvoimat ei kommentoi yksityiskohtia tähän mennessä tiedotettua laajemmin. 

venäjä on myös julkistanut videomateriaalia Itämeren alueelta, jossa lentää Tupolev Tu-22M ja Tupolev Tu-95 -pommikoneet saattajinaan Su-27 -hävittäjiä. Kyseisen materiaalin mukaan taivaalla lensi myös Hornet-hävittäjä.

Sää oli tapahtuma-alueella oli hyvä. Sää ei siis vaikeuttanut eikä muu alueen lentoliikennekään vaikuttanut venäläisten ilma-alusten reitillä pysymiseen. Venäläiskoneilla ei ollut lentosuunnitelmaa eikä SSR-koodia eli ne olivat ns. pimeitä lentoja.

Suomenlahden kapeassa kansainvälisessä ilmatilassa lentää päivittäin merkittävä määrä venäläisiä siviili- ja sotilaslentokoneita meno- tai tulomatkalla Kaliningradiin.

Rajavartiolaitos on esittänyt syyttäjälle 10. kesäkuuta 2024 tapahtuneen alueloukkauksen esitutkinnan rajoittamista. Esitutkinnan perusteella on ilmeistä, ettei alueloukkauksesta epäiltyjä henkilöitä kyetä tunnistamaan tai tavoittamaan esitutkintaa ja syytetoimia varten.

Lue myös: